perjantai 15. elokuuta 2014

Tositoimissa

Vihdoin alkaa tapahtua byrokratiarintamalla. Saimme Kiinasta viestiä, että Hitachin tutkintotodistuksen englanninkieliset liitesivut eivät vakuuttaneet paikallisia byrokraatteja, koska niissä mainittiin, että kyseessä on liite. Pyydettiin siis sanatarkkaa kiinannosta suurmetsurin suomenkielisestä todistuksesta. Samoin pyydettiin minun ja lasten passikopiot sekä valokuvat digitaalisessa muodossa ja perhesiteiden todelliseksi todentamiseksi lasten syntymätodistukset sekä minun ja Hitachin avioliittotodistus - kiinaksi käännettyinä ja suurlähetystössä viralliseksi leimattuina. Skannasin joutessani varuiksi myös Kyöstin sotilaspassin.

Epätodennäköiseltä vaihtoehdolta kuulostaa se, että kaikki menisi kerralla oikein, eikä lisätodisteita olemassaolostamme enää vaadittaisi.

Terveydenhuollon saralla tapahtuu myös. Minä olen lähtenyt satojen eurojen laboratorio- ja röntgenkokein todistamaan, etten ole uhka julkiselle terveydelle Kiinassa, ja ensi viikolle olen varannut kirjavan joukon rokotuksia jottemme riskeeraisi omaamme tahi julkista terveyttä Suomessa: jäykkäkouristusta vanhemmille sekä a- ja b-hepatiittia lapsille, jotka pääsevät myös verikokeeseen tuberkuloosialtistuksen todentamiseksi ennen kalmetointia. [Kylmäävän kuuloinen toimenpide tarkoittaa yksinkertaisesti tuberkuloosirokotteen antamista - mutta onhan se tyylikkäämpää, kun tälle on oma verbi.]

Rokotemyönteinen ja auktoriteettiuskoinen kun olen, otan mielelläni vastaan kaikki tarjotut (ja itse maksetut) rokotteet. Yksi ystäväni on tällä vuosituhannella viettänyt hyvän puoli vuotta täydellisessä erityksessä historiallisen klangin omaavassa Paimion parantolassa, joten tubikaan ei kuulosta kovin kaukaiselta kauhukuvalta. Vähän jopa harmittelen, ettei lavantautiin ole tarjolla kuin suun kautta otettavaa rokotetta, jota ei lapsille voi antaa. Maaseudulla esiintyvän Japanin aivotulehduksen kohdalla arvioimme riskin kuitenkin pieneksi. Että ei parane nyt sitten maaseudulla hengailla. Sen sijaan yskökset ja katukeittiöt - bring it on vaan! [Näin ulkomaille kun on menossa, lienee sopivaista käyttää tyylikkäästi ripotellen kansainvälisyyttäni kuvastavaa laajaa kielitaitoa, eller hur?]

Oman perheen sihteerinä toimiminen käy kyllä näemmä kokolailla kokopäiväisestä työstä, eli kannatti viedä lapset päivähoitoon. Ehkä ensi viikolla ehtii jo oikeisiin töihinkin. Onneksi niiden suhteen ei paina työsuhteen muodostama velvoite. Itseluotu kiire vain.

perjantai 8. elokuuta 2014

Yhden pojan politiikkaa

"Ma Yongin perhe joutui yrittämään seitsemän kertaa, ennen kuin viimein onnisti. Siksi Malla on nyt yksi pieni poika - ja tällä seitsemän siskoa." (Sami Sillanpää, Kiina-ilmiöitä, 2008, 69.)
Kiinan vuodesta 1979 ajama yhden lapsen politiikka ei varsinaisesti ole parantanut tyttölasten arvostusta Kiinassa. Käytännössä, kuten Sillanpäänkin kertoma anekdootti maalla asuvasta Man perheestä kuvaa, yhden lapsen kiintiötä on valvottu lähinnä kaupungeissa. Mutta niin kaupungissa kuin maallakin on haettu - myös kyseenalaisin keinoin - nimenomaan poikapuolista perijää pitämään huolta vanhemmistaan näiden ikääntyessä.

Ai miksi minä tätä jo etukäteen puin? No tietysti koska olen suuri feministi! Ja koska, no, katsokaahan tuota meidän lapsisarjaa. Aivan: tyttö, tyttö, poika. Murehdin, että Kiinaan muuttamalla poistan puolet tytärteni ihmisarvosta.


Käytännössä pelkään varmaan suotta. Myönnyn vain suurmetsurin toiveeseen olla leikkaamatta kuopuksen tukkaa ja jatkan pukemista isosiskoilta perimiinsä vaatteisiin. Ei tarvitse korottaa yhtä lasta yli muiden.