sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ihmisten keskellä

Kiinasta muistetaan tietysti aina ensimmäiseksi mainita että kuinka paljon niitä kiinalaisia on. Mutta vaikka paljouden kuinka tiesi etukäteen, sen mittakaavaa oli vaikea ymmärtää. Se konkretisoituu runnoessaan itseään ruuhkametroon niin, että takinhelma jää oven väliin, ja pysähtyessään miettimään, että jokainen vaunu on yhtä täynnä, jokaisessa metrossa, joita kulkee parin minuutin välein. Jokaisella linjalla. Ja busseissa, jotka seisovat tunnelien yläpuolella etenemättä, koska siellä on niin paljon ihmisiä erilaisissa kulkuneuvoissa.

Ja Wuhanissa on kuitenkin vain kymmenisen miljoonaa asukasta. Kun kävimme Shanghaissa, huomasimme, että sielläpä vasta ihmisiä olikin. Keskustassa sijaitsevalla kävelykadulla kulki ihmisiä iltaisin niin sakeana virtana, että väkijoukosta muodostui kaistoja, joilta ei poikkeaman pitänyt.

Se on, tavallisena arki-iltana. Sitten tuli uudenvuodenaatto, jolloin minä ja Suurmetsuri juonimme lapsemme vanhempieni hotellihuoneeseen ja itsemme katsomaan kuuluisia ilotulituksia Bundin rantaan. (Tai minä niiden kuuluisuudesta tiedä: bongasin Aucklandin museossa termin "uusivuosi Shanghaissa", ja välittömästi päättelin, että se on jonkinlainen käsite.) Suurmetsuri vihaa sekä väkijoukkoja että ilotulituksia, mikä kuvatkoon uhrauksia, joihin olemme valmiit vapaaillan nimissä.

Sinä iltana ihmisiä oli liikkellä paljon. Lähdimme valumaan hotelliltamme Nanjing Roadin kävelykadun yläpäästä kohti jokirantaa, huomataksemme, että kortteli korttelilta vastaantulijoiden määrä väheni kunnes lakkasi. "Enää ei tarvitse miettiä mihin suuntaan menisi", vitsailin Hitachille. Viimeinen kortteli ennen jokirantaa oli suljettu ja meidät ohjattiin seuraavaa kadunvartta alas. Ei vain mahdu enää, päättelimme.

Matelimme rantaa kohden kunnes ihmismassa tiivistyi ympärillämme viittä metriä ennen rantabulevardia. Sitten kadunväli pakkautui täyteen. Valmis. Tästä olisi turha kuvitellakaan liikkuvansa ennen ilotulitusten päättymistä. Tai niin me ajattelimme. Mitään ilotulitustahan ei koskaan tullut. Liikkumisen suhteen olimme aivan oikeassa.

Jostain Kyösti luki, että paikalla olisi ollut kolmesataatuhatta ihmistä. Kenties niin. Mutta väkimäärään nähden rannassa oli aivan käsittämättömän rauhallista. Ihmiset seisoksivat aloillaan, kännykkäkäsi kuvausvalmiudessa - joillakin oli lapsia mukana. Hämmästyttävää oli, että näkemiemme tuhansien ihmisten käsissä bongasimme yhden olutpullon. Käsi kuului ulkomaalaiselle. Pohdimme mitä olisi tuollainen määrä suomalaisia yhdessä paikassa, sanotaan nyt vaikka vapunaattona tai uutenavuotena. Tuhon määrää ei pysty edes kuvittelemaan.

Siinä sitten laskettiin väkijoukon mukana kymmenestä alaspäin lukemat uuteen vuoteen Idän helmen tornin kyljestä. Ja odotettiin ilotulituksia, Hitachin jostain saamaa tietoa laser-showsta. Mitään ei tapahtunut, ja pariakymmentä yli puolenyön väkijoukko päätti, että nyt riitti. Pysähdyimme hetkeksi kadulle unohtuneen auton kylkeen katsomaan mihin tilanne kehittyisi, jolloin minulta tahtoi nousta jalat irti maasta ja oli hetkittäin vaikeuksia vetää keuhkoihin happea. Sitten lähdimme massan mukaan (Suurmetsurin suureksi järkytykseksi ihmiset talloivat auton katon yli), kunnes pulpahdimme jo poistoliikenteessä virtaavalle rantabulevardille. Suljettu kadunpätkä oli auki ja valuimme Nanjing Roadia hotellille vähän tyhjin käsin - tämäkö oli se "once in a lifetime" Shanghain uusivuosi, kuten kuulimme jonkun vieressämme hehkuttavan ennen puolta yötä. Yhdessä tienylityskohdassa ohitsemme ajoi ambulanssi.

Seuraavana päivänä kuulimme kymmenien ihmisten ruhjoutuneen kuoliaaksi väkijoukossa - sillä kadunpätkällä, joka oli saapuessamme suljettu. Karmeaa tapahtumaa ei pysty tungoksen kokeneena hämmästymään, mutta sitä vähän, että (ilmiselvästi) kenelläkään tilanteen välittömiä silminnäkijöitä lukuunottamatta ei ollut tästä mitään tietoa uuden vuoden lukuja laskiessamme. Vaikka tokihan ymmärtää, että kolmisataatuhatpäiseen yleisöön ei halua synnyttää pakokauhua. Mutta nyt tiedämme miksi emme nähneet ilotulituksia. Tai arvaamme.

Ainoan näkemäni, maailman mediaa kiertäneen uutisen mukaan väkijoukon runnoutumisen olisi aiheuttanut korkealta ikkunasta heitetty leikkiraha. Varmaan sitten on niin. Sen voi sanoa, että kovin suurta kimmoketta tragedia ei kaivannut. Ihmisiä oli paikalla yksinkertaisesti liikaa.

8 kommenttia:

  1. Ai kamala. Ihan hirvittävää tuollainen, ahdistaa ja surettaa pelkkä ajatuskin. Me oltiin yksi uusivuosi Lontoossa ja siellä oli ennen ilotulistusta vähän samaa fiilistä. En siis nyt aivan vertaa tässä väkimääriä, mutta kuitenkin, oli sielläkin ihmisiä. Niin paljon, että siellä massan seassa velloessa kaikkia päätä lyhyempänä, aloin ainakin kerran itkeä. Eikä me nähty ainoatakaan ilotulitusta, koska meidän matkamme pysähtyi jonkin korkean rakennuksen taakse. Vuodenvaihde Lontoossa - hooray!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää on vähän sellaisia, että onko oikeasti kivaa olla siellä "tapahtumien keskipisteessä" vai nostaisiko mieluummin kuohuviinilasin villasukat takan reunalla...

      Mä olen itse asiassa kerran aiemminkin ollut tilanteessa, jossa ihmisiä tallautui kuoliaaksi - Roskildessa Pearl Jamin keikalla (jonka jälkeen festareiden turvallisuutta parannettiin melkolailla Suomessakin, tuli turva-aitoja yms.) Kieltämättä sitä tuli muisteltua tuolla tungoksessa... Niin turhia kuolemia.

      Poista
    2. Tuli vastikään puheeksi miehen kanssa just toi Roskilden tapaus, mä en vissiin ollut sille koskaan kertonut myös olleeni siellä silloin. Muistan, että siellä oli ihan kauhea painostava tunnelma tapahtuneen jälkeen.

      Poista
    3. Oli todella. Vaikka silläkin keikalla olin onneksi takalaitamilla, niin kyllähän se jätti vähän kolkon fiiliksen juhlatunnelmaan. Että ei se nyt ihan sen arvoista kuitenkaan ole...

      Poista
  2. Huh huh, hiljaiseksi vetää. Onneksi pääsitte ehjinä hotellille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, työlästä kirjoittaakin ettei tule banalisoitua kuolemia. Tavallaan läheltä piti -tilanne ja toisaalta taas ei yhtään.

      Poista
  3. Lievä paniikkikohtaus näemmä iskee jo tätä lukiessa. Ja, niin, joo - jos kaikki 300 000 olisivat menneet paniikkiin, kuolleita olisi ollut ehkä enemmänkin. Silti yksikin kuoliaaksi ruhjoutunut tuntuu ihan hirveältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kammottava tapa kyllä kuolla. Enkä uskalla edes kuvitella mitä yleinen paniikki tuolla olisi tarkoittanut.

      Sen tammikuun ensimmäisen päivän uutisluvut olivat yli 30 kuollutta ja 40 haavoittunutta - en sittemmin ole nähnyt päivitettyjä lukemia. Kauhealta tuntuu, todella.

      Poista