perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kiinalainen tetris

Todistin tässä jokin aikaa sitten skootterin ja auton kolaria. Tarkemmin ilmaistuna sen jälkiselvittelyä, jossa skotterikuski mätki päätään suojaavaa autokuskia. Auto oli keskellä ajoväylää, eli tulkintani mukaan ollut ohittamassa edelläajavaa autoa kaksikaistaisella tiellä, kun skootteri sattui vastaan. Skootteri oli sen kuntoinen, että yksi irronnut peili ei sitä juuri pahentanut, ja vakuutuksen asemesta kuski päättikin hakea korvausta kivusta ja särystä Hammurabin lain nojalla. Skootterimies alkoi saada tukijoukkoja, väkijoukko kerääntyi katsomoksi, ja tilanne laukesi vasta, kun paikalle osui topakka mummo sättimään mopokuskia. Autokuski pääsi pujahtamaan autoonsa ja ajoi pois.

Mikä tässä eniten hämmästyttää on se, että kyseessä oli vasta toinen näkemäni kolari. (Siinä ensimmäisessä otettiin ihan sivistyneitä kännykkäkuvia liikenneympyrässä.) Seuraavaksi eniten ehkä se, että miten niin kurinalaiseksi lanseeratussa maassa on onnistuttu luomaan niin täydellisen kaoottinen liikennekulttuuri. 

1. Väistämissäännöt

Väistämisessä on kaksi helppoa nyrkkisääntöä: 1. Jos ajat, muut väistyvät. 2. Jos kävelet, sinä väistät.

Kuten eräissä muissakin maissa, punaisia valoja päin saa kääntyä oikealle. Kiinassa punaisia valoja päin voi kuitenkin hyvin kääntyä myös vasemmalle tai ajaa suoraan jos on kiire tai ruuhkaista, esimerkiksi. Vihreiden valojen vaihtuessa vasemmalle kääntyvät kurvaavat risteysalueelle ensimmäisinä, koska muutenhan kääntymään ei pääsisi. Tästä seuraa harmonisesti toimiva risteysliikenne, jota kutsun kiinalaiseksi tetrikseksi. Nimitys on kyllä harhaanjohtava, sillä tetriksessä kaikki palaset tulevat samasta suunnasta ja ovat yhteensopivia.

Auton ja jalankulkijan kohtaamisessa jalankulkija väistää aina. Oli jalankulkija sitten tien reunassa tai suojatiellä, valoristeyksessä tahi kaksivuotias, hän väistää. Tästä syystä en ole halunnut hankkia lapsille polkupyöriä edes oman piha-alueemme sisällä polkemiseksi.

Aivan alkuaikoina, kun vielä puhkuin suomalaista oikeudentuntoa, olin ylittämässä painavien kauppakassien kanssa pientä pihaväylää, jolta auto oli tulossa ulos. Valmiiksi ärsyyntyneenä ajattelin, että kyllähän sen nyt vain on väistyttävä minua.

Melko hullu ajatus, myönnän.

Auto ei pysähtynyt, vaan töytäisi minut valtavine ikeakasseineni edestään. Silloin jopa minä ymmärsin, että päättäväisyys ei ole se, jolla jalankulkijana tie ylitetään.

2. Kaistan valinnat

Olen aiemmin kuvannut kadunylittämisen vaikeutta, koska lähes tielle kuin tielle on pystytetty aita eri suuntaan kulkevien kaistojen väliin. Aitojen tarpeellisuuden kyllä ymmärtää, sillä jos kaistoja on enemmän kuin kaksi, ja molemmat omaan suuntaan menevät ovat täynnä, voi hyvin siirtyä ajamaan aidan toiselle puolelle. Ainakin jos ajaa skootterilla, taksilla tai bussilla, tai lähestyy risteystä, josta aikoo kääntyä vasemmalle. (Eihän sinne muuten pääsisi kääntymään.) Isommilla teillä skootterit ajavat yleensä tien molemmissa laidoissa, riippuen nyt vähän siitä että mihin suuntaan ovat menossa. Ja jos autotiellä on ruuhkaisaa, skootterilla voi aina siirtyä ajamaan myös jalkakäytävälle. Vauhtia ei juurikaan tarvitse hidastaa, sillä väistämisvelvollisuus on jalankulkijalla.

Perimmäisenä liikennettä ohjaavana motiivina tuntuukin olevan täydellinen itsekkyys. Jos autoa pitää lastata tai kyytiläinen tiputtaa, auton voi pysäyttää miten kiireiselle tielle tahansa. Jos haluaa kääntyä vasemmalle pihatielle, on hyvä kääntyä jonoon heti, huolimatta siitä, että tukkii vastaantulevan liikenteen etenemisen. Ja jos kadunvarsiparkista pitää lähteä vastakkaiseen suuntaan, no, senkun kääntyy. Tässä ehkä yllättävintä on, että pakon edessä muut kuskit sietävät odottaa, kunnes toinen on manööverinsä saanut hoidettua.

Myös jalankulkijat - ihan käsittämättömiä hidastelijoita muuten noin yleisesti ottaen - jäävät jumittamaan mihin sattuvat ilman minkäänlaista ajatusta siitä, että joku muu saattaisi haluta ohittaa heidät. Paitsi metrohissiin monet kyllä juoksevat - ainakin jos näkevät lastenvaunut, joiden edestä ehtii pujahtamaan sisään. Olenkin oppinut noudattamaan autoilusääntöjä vaunuliikenteessä.

3. Äänimerkin käyttö

Autossa on torvi, jotta voi ilmoittaa muille tielläliikkujille olevansa liikkumassa tiellä. Autoihin jopa minuakin paremmin perehtynyt Suurmetsuri on huomioinut kiinalaisautojen poikkeuksellisen kovan soittoäänen - ilmeisesti kovaääninen töötti on hyvin kauppansa tekevä lisävaruste. Tätä torvea kuuluu soittaa pitkään ja yhtäjaksoisesti aina kun näkee jalankulkijan kävelevän tien reunassa (jossa jalankulkija hyvin usein kävelee, koska jalkakäytävä on liian kuoppainen ja jumissa autoja ja bataatinmyyjiä) tai suojatiellä, vaikka jalankulkija ilmiselvästi näkisi sinut eikä olisi aikeissaankaan siirtyä autosi eteen. Torvea kuuluu soittaa myös skootteria ohittaessa tai autojen seistessä paikallaan.

Ilman valoja ajavien varsin äänettömien sähkömopojen kohdalla pidän äänimerkin käyttöä kyllä ihan hyvänä tapana. Niiden soittoäänikin kun yleensä on myös autoja alhaisempi.

4. Oma turvallisuus

Turvavöitä ei käytetä. Taksien takapenkiltä ne on yleensä poistettu, joten valintaa ei tarvitse tehdä. Turvaistuimia olen nähnyt myytävän kalliissa lastentarvikeliikkeissä, mutta en vielä kertaakaan autossa sisällä (paitsi meidän turvaistuimemme matkalla lentokentältä hotellille). Jos unohtaa riskit, mitkä on vähän pakko unohtaa, jos haluaa kotoa joskus poistua, turvavyöttömyyshän on myös vallan mukavaa. Pääsemme kaikki viisi yhden taksin kyytiin, ja lapset saavat vapaasti touhuta omiaan. Ihan kuin vanhaan hyvään aikaan vanhempieni kuplavolkkarissa.

Kypäröitä ei käytetä. Suomessa ei tulisi mieleenikään pyöräillä ilman kypärää, mutta täällä olen kiinantunnille mennessä siirtynyt käyttämään laitonta mopotaksia metroasemalle kiiruhtaakseni. (Sen pidempiä matkoja tai sen isommille teille en skootterin kyydissä halua uskaltautua.) Ja ei, tarikkakyytiläiselle ei todellakaan ole tarjolla kypärää. Skootterin kyydissä kuljetetaan myös rakennusmateriaaleja, koiria, vauvoja sylissä ja pikkulapsia tarakalla istuen. Ja ei, niilläkään ei ole kypäröitä.

Ehkä kaikkein hämmästyttävintä sittenkin on se, että täällä tarvitaan väestönkasvua rajoittavia säädöksiä.

13 kommenttia:

  1. Mulla meinaa puskea hiki ihan vaan tätä lukiessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, tunnistan lievän ryöpsähtelyn, kun harvoin postaan... :D

      Poista
  2. Jotenkin terapeuttista lukea tätä, siis huomatakseen että kyllä sitä vaan pysytään nykyäänkin hengissä (ainakin jotkut) kaikenlaisissa liikennesysteemeissä. Toki tuskanhiki puskee itsellekin päälle kun ajattelee itsensä tuon liikenteen keskelle, mutta ehkä tuosta voi oppia vähän rentoutta ainakin ajatuksiin (vaikka pakottaakin lapsille joka viiden metrin pyöräilyä varten kypärät päähän).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, no, en halua nähdä paikallisia liikenneonnettomuustilastoja... Mutta yllättävän hyvin tetris sujuu. Jos Suomessa yrittäisi viisi autoa rinnakkain kaksikaistaisella tiellä, väittäisin, että enemmän peltiä kyllä rypistyisi nopeasti...

      Ja tosiaan, kun arkemme logistiikan vaikeutta olen valitellut, niin oman auton hankinta ei ole missään kohtaa ollut vaihtoehto. En pääsisi ensimmäisestäkään vasemmasta käännöksestä eteenpäin :D

      Poista
  3. Kuulostaa kaikin puolin tutulta, tosin meillä liikenteen keskellä seikkailee myös muun muassa aaseja ja rikshoja. Ja omassa autossa on lapsilla turvaistuimet eikä me täällä juuri muulla liikuta kuin omalla autolla eli siltä osin on asiat hyvin. Mutta tuon olen monesti todennut todeksi, että monessa maassa jos mielii ulos kotoa/hotellista/lentokentältä täytyy rohkaistua autoon ilman lastenistuimia ja/tai turvavöitä. Viimeksi Yhdysvalloissa lomalla viime viikolla meille sanottiin, että lain mukaan voimme tulla paikallisen isomman taksin kyytiin vain jos perheen pienin on sylissä eikä turvaistuimessaan (meillä oli istuin matkassa eli se olisi ollut todellinen vaihtoehto). Isompien lasten istuimista ei mainittu mitään. Kunnioitimme sitten lakia ja niin vain selvisimme onneksi taas kerran kaikki yhtenä kappaleena perille määränpäähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma auto olisi kyllä tuosta syystä luksusta, mutta meille se ei ole ollut vaihtoehto, koska en halua ajaa, ja kuljettajan palkkaaminen olisi taas vähän liian suhteeton panostus tarpeeseen nähden.

      Muistan kyllä miten tiedostavan kauhuissani olin, kun ensi kertaa kuljetin juurikin Jenkeissä esikoisvauvaa taksissa ilman vöitä (kantoliinassa siten, että turvavyö oli minun ja vauvan välissä). Mutta niin sitä vain hyväksyy olosuhteet ja toivoo parasta. Kun ei muutakaan oikein voi.

      Ihmisvetoisia tavarakärryjä näkee kyllä täälläkin, mutta aika vähän. Ja aaseja ei ollenkaan. Eli teknologisesti edellä ollaan ;)

      Poista
    2. On täälläkin onneksi nuo rikshat ihan moottorivetoisia. Mutta aasit ja satunnaiset kamelit tuo kyllä oman erikoisvärinsä liikenteeseen. Arvaan, että siellä ollaan teknologisesti edellä monessakin asiassa - tosin otse asiassa yllättävän edistyksellistä täälläkin lopulta on. Ainakin jos jättää aasit yms keskustelun ulkopuolelle :)

      Poista
  4. Oma kokemus jalankulusta mannerkiinassa oli "kun Rodolpho kävelee, muutkin uskaltavat kävellä". Kerran huomasin vasta jälkikäteen että olin punaisiä päin mennessäni pysäyttänyt poliisiauton. Linja-autoja tosin väistin koska ne kuulemma ajavat päälle mielellään eli sama meininki kuin Turussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee. Silloin kyllä nimenomaan tie ylitetään, kun muutkin ylittävät. Asemoin itseni ihmisten väliin siten, että autot osuvat niihin ennen kuin meihin. Ja kyllä yksi turkulainen Zatanas toimii varmasti hyvänä pelotteena kiinalaisille vieraanihmettelijöille... :D

      Poista
  5. Sä kirjoitat ihan mielettömän hyvin! Teksti kuin teksti - ihana lukea.
    t. Vakkarilukija - Koo

    VastaaPoista
  6. Tutulta kuulostaa, yhtenään Kiinassa rampanneen miäheni kertomusten sekä omankin vähäisen kokemukseni perusteella. Miäs kertoi, että yksi hänen kollegansa oli ottanut tavakseen lähteä ylittämään katua silloin, kun jalankulkijoille paloi vihreä valo, ja jos eli kun joku auto yritti siitä päälle hivuttautua, hän täräytti sitä tömäkästi nyrkillä konepellille. Useastihan se kuski sitten tietenkin kärmeissään syöksyi autostaan ulos antamaan palautetta, mutta aikeet leipoa auton lommottajaa vastaavasti nyrkillä tyrehtyivät yleensä siinä vaiheessa, kun kuski tajusi sen skandinaaivsen vastapuolen reilut puoli metriä itseään pidemmäksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, melko agressiivinen strategia, mutta ymmärrän kyllä miten turhautuminen on päässyt siihen pisteeseen, että tahtoo toimia näin.

      Minä ja Barbi toistimme yhteen aikaan läppää, että auton pysähtyessä pitäisi mennä taputtamaan konepellille ja kehua kuskia, että hienosti tehty! Sama mutta positiivisen kautta :D

      Poista