keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Turistina "Kiinassa": Hongkong

Ihan kuin Euroopassa olisi käynyt. Euroopassa, jossa myydään kuivattua kalaa kadulla.

Tajusin jokin aikaa sitten keskustelussa, että vaikka luulin tietäväni millaiseen maahan olin tulossa, tosiasiassa ajatukseni Kiinasta perustuivat Hongkongin pohjalta keksimiini kuvitelmiin. Tällä matkalla kirkastui miten toisenlainen maailma Hongkong tosiaan on. Autot ajavat autotiellä ja ihmiset kävelevät jalkakäytävillä. Kahviloissa eikä metrotunneleissa ei tupakoida, eikä kukaan ei ole kiinnostunut meistä - paitsi manner-Kiinasta tulleet turistit. Ruokakaupasta saa mitä tahtoo, ravintoloista brunssia ja kadulta nerokasta halloumipitaa.

Ja kaikki on järkyttävän kallista: bussilippukin toista euroa, ja vieläpä lapsista puoli hintaa. Totesimme Suurmetsurin kanssa, että emme päässe järkytykseltämme Helsinki-Vantaalta kotiin, kun jäämme makustelemaan Suomen hintatasoa.

Turistipyrkimyksemme Hongkongissa olivat korkealla: ajelimme funikulaarilla Victoria Peakille (joka oli sitten vuoden 2001 muuttunut melkoiseksi ostoskeskukseksi ja vierailupäivänämme jäänyt pilven sisään), pyörimme maailmanpyörässä ja nousimme kaupungin korkeimman ja maailman kahdeksanneksi korkeimman rakennuksen 102. kerrokseen, Ritz-Carlton-hotellin baariin oluelle ja jäätelölle. (Kuten sanoin, Hongkongissa on kallista. Näköalantasanteen 50 euron sisäänpääsymaksu innoitti minut kiertämään sen näinkin ovelalla tavalla. Toki yksin olueni maksoi liki 20 euroa, mutta sainpahan näköalan lisäksi paikallisen pienpanimon oluen.)

Barbien todistuksen mukaan kyseinen päivä oli Kiinan-aikamme paras, sillä maailmanpyörän ja näköalajäätelöiden lisäksi löysimme ostarilta ihka aidon japanilaisen Muumikahvilan, jossa oli valtavia muumipehmoja asiakkaina ja ruokalistalla pannukakkuja, ja jonka kaupassa myytiin aitoja muumimukeja.

Eikä siinä vielä kaikki! Sattumalta löysimme vieläpä Marimekon kaupan, jossa soi suomalainen musiikki!

Ehkä hitusen koti-ikävän tuntua saattaisi aistia jälkikasvussa.

Näkymä 102. kerroksesta kenties aavistuksen verran likaisen ikkunan läpi, mutta ei ollut ilma turhan kirkas Kiinan Euroopassakaan.

"Kaikki hauska on hyvää vatsalle", sanoi lautanen kauniilla suomen kielellä. Blogimateriaaliksi tarkoitetut kuvituskuvat löytyvät toimimattoman kännykän uumenista, siksi tarjolla tänään: kömpelösti rajattuja kotialbumikuvia kamerasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti