"Ma Yongin perhe joutui yrittämään seitsemän kertaa, ennen kuin viimein onnisti. Siksi Malla on nyt yksi pieni poika - ja tällä seitsemän siskoa." (Sami Sillanpää, Kiina-ilmiöitä, 2008, 69.)Kiinan vuodesta 1979 ajama yhden lapsen politiikka ei varsinaisesti ole parantanut tyttölasten arvostusta Kiinassa. Käytännössä, kuten Sillanpäänkin kertoma anekdootti maalla asuvasta Man perheestä kuvaa, yhden lapsen kiintiötä on valvottu lähinnä kaupungeissa. Mutta niin kaupungissa kuin maallakin on haettu - myös kyseenalaisin keinoin - nimenomaan poikapuolista perijää pitämään huolta vanhemmistaan näiden ikääntyessä.
Ai miksi minä tätä jo etukäteen puin? No tietysti koska olen suuri feministi! Ja koska, no, katsokaahan tuota meidän lapsisarjaa. Aivan: tyttö, tyttö, poika. Murehdin, että Kiinaan muuttamalla poistan puolet tytärteni ihmisarvosta.
.jpg)
Käytännössä pelkään varmaan suotta. Myönnyn vain suurmetsurin
toiveeseen olla leikkaamatta kuopuksen tukkaa ja jatkan pukemista isosiskoilta perimiinsä vaatteisiin. Ei tarvitse korottaa yhtä
lasta yli muiden.
Toi tukka. <3
VastaaPoistaLuehan myös Kiinan kadotetut tyttäret. Kirja on kirjoitettu kiinalaisille tyttärille, niille yhden politiikan johdosta hylätyille ja väheksytyille. Ei tosin ole mikään kevyt kesäkirja, sillä ainakin minulle - länsimaalaiselle naiselle ja tyttären äidille - tarinat olivat niin rajuja, että oli ehkä välttämätön defenssi epäillä niiden todenmukaisuutta ja sitä, että 80-luvulla Suomessa ja Kiinassa todella on paistanut sama aurinko. No, lue silti.
Eikö! Kotimainen klassikko - päältä lyhyt, niskasta pitkä. Tunnettu mm. Matti Nykäsellä 80-luvulla ja Juicella. Mutta sen kerran kun Hitachi haluaa lasten tyyliasioista mielipiteillä, se on tämä...
PoistaJa kiitos kirjavinkistä! Laitan lukulistalleni, vaikka ehkä ei kannattaisikaan?
Kuulostaa karmealta kirjalta, just sellaiselta, ettei tarvitse nukkua loppuvuonna. Odotan, että Johanna menettää yöunet ensin ja luen sitten, jos hänkin suosittelee (tällaisista aiheista tarvitaan kahden arvostetun ihmisen suositus.)
PoistaOnhan tuo teidän lapsisarja kieltämättä sellainen, että jostain kulttuurisesta näkövinkkelistä voisi tulla tulkinneeksi, että synnyttäminen on lopetettu kun toivottu tulos on saavutettu. Mikä - sut tuntien, ja muutenkin - esim. minusta kuulostaa aivan absurdilta.
Palaan asiaan, vaikka lupaan, ettei tästä kiinalaiskirjallisuusblogia tulekaan! (Päivittyisi turhan harvoin, muuten kyllä.)
PoistaJa tuohon sukupuolijakaumaan: valitettavasti tällaisia ajatuksia olen kuullut jopa Suomessa, siksi kai sitä osaan murehtia. Tosin Suomessa se ei välttämättä ole pojan arvostusta per se, vaan että "no nyt sitten teillä on molempia". Mielikuvitukseni ei riitä kuvaamaan hämmennystäni tällaisten ajatusten edessä.
Valitettavasti ainoa tapa todella katkaista tältä idealta siivet on vähän sellainen ydinpommilla kärpästä -tyyppinen. (Siis että hankkisi vielä lisää lapsia. Selventämättäkin olisi varmasti pärjännyt.)
Luin saman kirjan lomalla. Sydäntä kuristi.
PoistaKaupungeissa tytöt alkavat olla jo ihmisiä. Maaseudulla ei edelleenkään mitään.
Kirjassa taustoitetaan hyvin, miten tähän tilanteeseen on päädytty. Juuret ovat niin syvällä historiassa ja myös monenlaisissa käytännön seurauksissa, että muutos tapahtuu äärimmäisen hitaasti.
Kannattaa ehdottomasti lukea, vaikka pahalta tuntuukin.
Kyllä vaan Suomessakin todellakin törmää tähän ajatukseen, että pitäisi olla _molempia_ sukupuolia niitä lapsia. Meillä on kaksi samaa sukupuolta olevaa lasta. Olen vähän kokenut sitenkin, että jos raskautuisin vielä, niin osalle ihmisiä se näyttäytyisi siten, että "nyt ne vielä yrittää sitä toista sukupuolta". Mua raivostuttaa tämä etenkin kuopukseni vuoksi. Mut se ihanneperheen ideaali on jossain tosi syvällä Suomessa: äiti ja isä, tyttö ja poika. mielellään vielä kissa ja koira kans. Ja miespuoliset perheenjäsenet tummia ja naiset/tytöt vaaleita. Siitä se elämä vissiin sit muuttuisi 24/7 onnelliseksi.
PoistaOn totta, että toki sitä on itselläkin ollut jotain toiveita / ajatuksia lasten sukupuolta kohtaan ennen niiden selviämistä. Lähtökohtaisestihan se on kovin itsekästä. Kaipa sitä silti suurin osa vanhemmista toivoo enemmän toista sukupuolta ainakin ajatuksen tasolla ennen raskautumistaan Joku perheen ideaali on kaikilla mielessä ja siihen se kulttuuriympäristö vaikuttaa tosi vahvasti. Kiinassa sit tietysti vielä tositosi vahvasti ton pojan puolesta.
Jennijee: aloitin kirjaa, ja noin sivulla kymmenen oli ekaa kertaa pala kurkussa. Hyytävää tekstiä, todella. Pitää siis pysyä pois maaseudulta - myös muuten kuin Japanin aivotulehduksen takia ;)
PoistaPilami: kyllä se hyvin pitkälti on juuri noin kuin sanoit. Tosin tuota tuota tumma/vaalea -jakoa en ole aiemmin havainnoinut. Harmi, että meillä meni sitten lapsijaon kanssa pieleen, kun olisimme tukkavärijaon suurmetsurin kanssa niin tyylikkäästi toteuttaneet. Haha.
Mä en yhäkään myönnä, että olisin toivonut kumpaakaan sukupuolta esikoisen kohdalla, mutta toisen kohdalla kyllä visioin tyttöä, koska sellaisesta minulla jo kokemus oli. Ja ehkä myös salaa toivoin, että kaksi sisarta voisi olla läheisempiä kuin sisko ja veli - vaikka ei se tietenkään mikään tae ole. Eli kyllä, erilaisilla enemmän ja vähemmän realistisilla kuvitelmilla sitä perhettä(kin) rakennetaan...
Mä tiedän useampiakin perheitä Suomessa, jossa lapsia on tehty kunnes on saavutettu se toinenkin sukupuoli. Etta muuten ei olisi neljää lasta, mutta kun ne kolme ekaa on samaa sukupuolta. Tämä ei ole mielestäni kovinkaan harvinaista, se vaan ei selkeästi rajaudu pelkästään pojan toivomiseen vaan esim. äiti voi ihan pakkomielteisesti haluta sitä tyttöä.
PoistaPari vuotta sitten osuin TV:n äärelle, kun sieltä tuli muistaakseni brittiläinen dokkari, joka kertoi tästä tytön kaipuusta. Siinä seurattiin paria perhettä, jossa sitä tyttöä yritettiin keinolla millä hyvänsä. Yhteen syntyi viides poika, yhdessä tehtiin keinohedelmöitys etukäteen tyttöalkioiksi identifioiduilla alkioilla (Briteissä tama ei onnistunut, olivat vissiin käyneet Espanjassa tai jossain niillä hoodeilla itseään hoidattamassa).
Nämä ovat hirmu häkellyttäviä juttuja kyllä ja tätä esiintyy vähän kaikkialla.
Mä näin tuon saman - sinänsä varmasti kohudokkariksi tarkoitetun - ohjelman. Itselle jäi tosi vahvasti mieleen se, että joku (kolmen tai neljän terveen lapsen) äideistä vertasi omaa tyttölapsen kaipuutaan lapsettomuuteen. Tosi vaikea kyllä samaistua sellaiseen ajatukseen - että entä niiden poikalasten arvo sitten! Mutta sama ajatus siinä kuin monilla kiinalaisilla, sukupuolitoive on vain kääntynyt.
PoistaLuin tämän tekstisi jokunen päivä sitten ja intouduin pariksi illaksi googlettamaan kiinalaisten sukupuolipolitiikkaa. En ole perehtynyt yhteiskuntatieteisiin enkä saanut paljon irti, mutta mieleeni nousi ajatus, että ihan kuin se biologinen kiintymys omaan vauvaan ei useassa maassa/aikakaudessa saa mahdollisuutta.
VastaaPoistaTuossa kadotetut tyttäret -kirjassa ilmeisesri moni tyttö kysyy aikuistuttuaan, miksi äiti ei välittänyt heistä vaan antoi pois ja "hyväksyi" systeemin. Eikö samaa voisi kysyä sotilaat, että miksi äidit eivät pidä omaa nuorukaistaan niin rakkaana että eivät päästäisi sinne tantereelle, ja miksi äidit hyväksyvät tavallaan tilanteen. Eli molemmissa tapauksissa yhteisön etu menee äidinrakkauden edelle, ihan kuin yhteisön tilannetta ei voisi fiksummin hoitaa.
Jos olisin mies, niin tällaista kokisin yhtä lailla pohtivani. Miksi siskoi saa jäädä kotiin, miksi minun hengellä ei ole lopulta niin paljon väliä että ollaan valmiita menettämään. (tiedän että nykysodissa kuolee siviileitä, mutta silti)
Anna
Tuossa kirjassa on kyllä tosiaan karua se, miten äidit kokevat, että joutuvat uhraamaan tyttölapsensa perinteiden, uskonnon ja taikauskonkin vuoksi (tyttöesikoinen tuo huonoa onnea suvulle). Uhraaminen tarkoittaa parhaassa tapauksessa adpotiota, äärimmässä tappamista. Kyllä siinä silti myös kuvataan sitä tuskaa mitä tämä äideille tuottaa, eli biologinen kiintymys syntyy. Järkyttävää on se, miten yksilöt tosiaan pystyvät tunteen ohittamaan yhteisön paineiden vuoksi.
PoistaSotilaskeissi on vähän erilainen siinä, että sotilasta kuitenkin arvostetaan suurena uhrina hyvän asian puolesta. Kuollut poika on sankari. Toisin kuin se tapettu tyttölapsi, joka oli vain pahan onnen tuoja. Yhtä kaikki mahdotonta kuvitella sellaistakaan tilannetta, että omaa poikaansa lähettäisi miinakentänraivaajaksi - ja kylmää sydäntä ajatella miten monet niin ovat joutuneet tekemään.