tiistai 28. huhtikuuta 2015

Lapsiperhe matkalla

Olemme jälleen matkailleet. Raporttia Hongkongista ja Macaosta seuraa varmasti tuonnempana, mutta ensin pitää vapauttaa kertomus paluustamme Wuhaniin, siksi tyylikäs oli se.

Olemme kustannus-, mukavuus- sekä ekologisuussyistä siirtyneet kotimaanmatkailussa junaliikenteen kannattajiksi, mutta tämänkertaisiin kohteisiimme juna ei vienyt perille asti. Lähtöaamuna herättelin Barbit Macaossa hieman ennen kahdeksaa, jotta ehtisimme vielä pulahtamaan hotellin altaaseen ennen yhdeksitoista suunnittelemaamme lähtöä. Junamme Wuhaniin lähtisi kuudelta Shenzhenistä, Kiinan puolelta.

Junamatkailumme edellyttää, että kaikki tavarat ovat yhden aikuisen kannettavissa, joten matkatavarat kulkevat Kyöstin kantamassa rinkassa ja pienessä urheilukassissa. Sen lisäksi vaunuissa roikkuu minun käsilaukkuni, tietokonelaukku, manducankuljetuspussukka, eväsnyssykkä sekä mukaanilmestyvänromun kokoelmakassi. Niin ja sitten on vielä Barbien perässävedettävä Hello Kitty -lentolaukku. Lasti on kätevä portaissa, liikennevälineissä ja turvatarkastuksissa.

Ravitsevan Starbucks-aamiaisen jälkeen lähdimme bussilla lauttasatamaan, jossa aamulla hieman kuumeiseksi havaittu Harbi oksensi ylleen. Tämä lupaa hyvää, totesimme, vaihdoimme lapsen vaatteet, ja ostimme liput vartin kuluttua lähtevään alukseen. Liukuportaiden määrä: neljä.

Hongkongin maahantulotarkastuksessa nuoremman Barbin passi hälytti meille tuntemattomasta syystä ja se (passi, ei lapsi) vietiin erityistarkastukseen. "Maybe somebody else, a little similar, maybe." Lopulta passi saatiin todennettua lapsen kanssa yhteensopivaksi, ja siirryimme seuraavaan tarkastuspisteeseen, jossa hälytyksen antoi kuumeinen Harbi. (Lintuinfluenssan innoittamana Hongkongin rajoilla mitataan kaikkien matkustavaisten ruumiinlämpö.) Iloitsimme jo lyhyesti ilmaisesta lääkärintarkastuksesta, mutta virkailijat halusivatkin vain tylsästi henkilö- ja yhteystietomme, ja antoivat lääkärille täytettäväksi lomakkeen, joka tulisi diagnoosilla varustettuna palauttaa Hongkongin rajavartiostoon.

Päästyämme kaksi metriä tarkastuspisteestä lapsi oksensi päälleen. Etsimme muutaman hetken vessaa, sen kuitenkaan riittävän nopeasti löytymättä. Seuraa prosessi, jonka huippukohtana vaippasillaan huutava lapsi oksentaa terminaalin lattialle, tämän vanhempien tehokkaasti ja huomaamattomasti siivoten lähiympäristöä nenäliinoilla ja kosteuspyyhkeillä.

Jälleen, puhtaat vaatteet ylle (lapselle - itselleni puhdasta paitaa ei enää ollut), ostamaan hieman evästä iltajunaan sekä lisää kosteuspyyhkeitä. Shenzhenin rajapiste sijaitsee satamasta kätevän kolmen metrolinjan vaihdon päässä, tai meille viiden, koska Hitatchi muisti ulkoa päätepysäkkimme nimen, mutta muisti väärin, joten saimme palata yhden pysäkin taaksepäin ja toisella metrolla eteenpäin. Onneksi vain yhden, sillä tässä kohtaa junan lähtöön oli aikaa tunti. Liukuportaita jokaisessa vaihdossa: kaksi. Nukkuvia lapsia: yksi, kitiseviä lapsia: yksi, taistelevia lapsia: kaksi.

Kaksien passintarkastusten - Hongkongista poistumismuodollisuuksien ja Kiinaan saapumismuodollisuuksien - ja aika monien liukuportaiden jälkeen kiristimme vauhtia kohti Shenzhenin juna-asemaa. Syöksyimme turvan läpi (sana syöksyä tarkoittaa tässä tuskaisaa purkautumista ja pakkautumista vaunujen kassialmavarustuksesta) vain huomataksemme, että olimme Shenzhen-Guangzhou-yhteyden, emme kaukojunien, lähtöhallissa. Ulospäin meitä neuvottiin pyöröovesta, josta luonnollisesti ei mahdu vaunujen kanssa, vaan käymme määrätietoisesti vastavirtaan turvatarkastusten läpi. Keskimmäisen Barbin voimat on ihan loppu.

Enää viimeinen turva, jota ennen Suurmetsuri kuitenkin bongaa kultaiset kaaret, ja päättää nopeasti kipaista purilaiset lämpimäksi iltaruoaksi. Ja kas, olimme jonossa taklaamassa mummoja jo minuuttia ennen kuin portit avattiin.

Aivan kuten suunniteltiin.

Niin ja Harbi oksensi enää kerran, taksissa kotiin, mutta sylissäni kun istui, vahingot saatiin rajattua omiin vaatteisiin, joissa ei kauheasti säästämistä ollut. Puoli päivää levättyään oli kuumeeton ja söi hyvällä ruokahalulla. Mikä lie. Jäävät Hongkongissa faxiaan vaille.

7 kommenttia:

  1. Oih, tämä kuulosti jotenkin riemastuttavan tutulta. Koskaan ei tule itselle varattua tarpeeksi varavaatetta mukaan, koskakohan sitä oppisi?

    Meilläkin suosittiin pitkään noita yhden kannettavia käteviä lasteja, mutta viime aikoina olen pakottanut miehen antamaan periksi ja tätä nykyä ollaankin usein liikkeellä sellaisen tavaramäärän kanssa jota kukaan ei voi enää edes sarkastisesti kuvailla käteväksi. Tosin muistutamme toinen toistamme usein siitä kuinka kevyttä, helppoa ja mukavaa onkaan matkustaa vain kolmen lapsen ja kamalan matkatavarakasan kanssa verrattuna siihen kun matkassa oli lisäksi kolme suurta koiraa suurine kuljetuslaatikkoineen. Jokainen matka ilman koiria on kuitenkin lopulta melko leppoisa, kävi miten kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo itselle pakkaaminen on tässä meidän matkalaukkupolitiikassa viimeinen prioriteetti, joten epäilen, että en aio tästäkään oppia pakkaamaan itselleni enemmän. Mutta Suurmetsuri kyllä kauniisti kehui, että olin hyvin osannut pakata liikaa juuri nuorimmalle; hänen pakkaamanaan olisi reissuun kuulunut myös pari kierrosta vaatekaupoissa.

      Ja onnittelen mainiosta taktiikasta - kun lisää pakettiin pari vielä hankalampaa muuttujaa niin alkaa muu tuntua leppoisalta. Siihenhän perustuu sekin harha, että kolmilapsisessa perheessä tuntuu ihanan rauhalliselta, kun yksikin on poissa. Versus siihen aikaan, kun lapsia oli vain kaksi. Tai yksi.

      Poista
  2. Meikäläisen omat muistikuvat kahden lapsen (joista toisella shit a la pants), rinkan, kärryjen ja eväiden roudaamisesta valtiosta toiseen alkaa kuulostaa niiiiin piis of keikiltä, kun mukaan lisätään yrjö! Tuo on varmasti ollut hieno matka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shit a la pants, hienosti laitettu! Mutta kyllä, kaikki on yrjön kanssa lystimpää. (Yksi ystävä on kyllä ylittänyt kaikki asteikot lentämällä mantereenvälisen lennon yksin kolmen oksentavan lapsen kanssa, joten, no, SIIHEN verrattuna tämäkin oli ihan kevätretki.)

      Poista
  3. Kiinan (kokemusta Xianista, Shanghaista ja jostain Luoyangin seudulta) juna-asemilla on kyllä kiitettävästi portaita. Kaikki eivät edes liukuu. Ei ole kivaa myöskään kahden xxl kokoisen tonnin painavan matkalaukun kanssa. I feel you...
    MIA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä en ole ihan ymmärtänyt miksi (tai no, tietynlaisen kompaktiuden takia tietenkin) juna-asemat(kin) rakennetaan niin moneen kerrokseen? Paras oli kuitenkin Macaon-Hongkongin lauttaterminaali, jonka maahantulotarkastus oli kätevästi kolmannessa tai neljännessä kerroksessa - ei hissiä.

      Liukuportaat muodostaa aina sellaisen kivan jännitysmomentin, että onko vai eikö ja toimiiko vai eikö. Pekingin metrossa on esim. kiitettävästi liukuportaattomia asemia. Ja on oma osuus kyllä tullut kannettua vaunuja täälläkin.

      Poista