Asennekasvatusta

Lähtövalmistelumme ovat edenneet tuskallisen hitaasti. Se on, näkyvällä tasolla eivät lainkaan. Lähtömme ajankohtaa tiedusteleviin uteluihin vastaan samoin kuin puoli vuotta sitten: "joskus lokakuussa". Tai jos tarkkoja ollaan, ja aina ollaan, niin olihan tässä sellainenkin väliepisodi, jolloin emme tienneet jäisinkö minä Suomeen tekemään töitä ja suurmetsuri lähtisi Kiinaan yksin, mutta se ratkesi onnellisesti niin, että saan aloittaa uudessa työpaikassani ensi kesänä. Eli tovin aikaa vastasin "ei mitään hajuakaan", kunnes pari viikkoa sitten palasin lausuntoon "joskus lokakuussa". Eli ovathan asiat siis edenneetkin.

Koska Kiinan päähän emme mitään valmisteluja tule tekemään, vaan luotamme, että meitä vastassa on kohtelias vastaanottokomitea asunnon, päiväkotipaikkojen ja ruisleivän kanssa, keskeisimmät lähtövalmistelut ovat tiivistettävissä kolmeen: 1) viisumien hankinta, 2) lentolippujen hankinta ja 3) pakkaaminen. Aikaahan tässä on vielä ruhtinaallisesti viikkoja.

Ja koska Kiinan suurlähetystön kanssa kaikki on sujunut kuin unelma, kuten vain voisi maailman komeimmasta suurvallasta itsestäänselvänä pitää, muistelen tähän nyt ihan muuten vain sitä kun vuosia sitten haimme viisumia inhoittavaan kapitalisti-Amerikkaan.

Aluksi kävimme rohkaisevaa kirjeenvaihtoa suurlähetystön kanssa. Kyöstin pitkälliseen selostukseen työluvan ja viisumin korrelaatioista vastattiin "kiitos kyselystä, viisumin myöntäminen kestää neljä päivää" ja myöhemmin toiseen tiedusteluun "kiitos kyselystä, katsokaa nettisivuiltamme".

Vastausta kysymykseen nettisivuilta ei löytynyt, kuten ei myöskään mainintaa, että Kiin eiku  Yhdysvaltain kansallispäivän johdosta suurlähetystö olisi koko viime viikon suljettuna.

Tai sitä, että passien lisäksi hakemusten oheen tuli liittää myös passikopiot. Joita ei voinut ottaa suurlähetystön kopiokoneella, vaan oli ajettava seuraavan lähiöön kopiointiasioille ja sitten takaisin jonon hännille jännittämään ehtiikö parituntinen aikaikkuna päättyä ennen omaa vuoronumeroa.

Opastettuna suurmetsuri osasi kiinnittää valokuvat hakemuksiin oikeaoppisesti nitojalla, ei klemmarilla, ja näin, kolmannella yrityksellä hakemuksemme otettiin vastaan. Nöyryys byrokraatin edessä ei ole tarpeeton taito tässä maailmassa.

Baby steps, baby steps, kuten Amerikassa sanotaan. Ihan kohta alan pakata.