torstai 16. huhtikuuta 2015

Turistina Kiinassa 3 (ja huomioita sisäisestä turvallisuudesta): Tiananmenin aukio

Kiinan sotilasmenot ovat tänä vuonna 140 miljardin dollarin luokkaa (maailman toisiksi eniten Yhdysvaltojen jälkeen). Sisäisen valvonnan budjettia ei ole julkistettu, mutta ennen kuin sitä lakattiin julkistamasta, se oli useampana vuonna ohittanut armeijan menot. Tässä maassa sisäinen uhka nähdään suuremmaksi kuin ulkoinen.

Pekingissä, vallan ytimessä kun ollaan, valvonnan suuruus nousee näkyväksi. Onhan toki Wuhanissakin valvontakameroita ja metroasemilla matkatavaroiden läpivalaisulaitteet, mutta kertaakaan en ole nähnyt konekiväärein varusteltua sotilaspartiota noin muuten vain tarkkailemassa tilannetta.

Asuimme diplomaateille suunnatulla asuinalueella, joten porttejamme valvoivat sotilaat, samoin kuin luonnollisesti viereisiä suurlähetystöjä. Asuinkompleksimme sisäpuolella oli sitten vain ihan tavallisia vartijoita (kuten meilläkin Wuhanissa). Kävin myös katsomassa Caochangdissa kotiarestissa elävän, eittämättä maailman tunnetuimman kiinalaistaiteilijan kotiovea. Minut valokuvaamassa ovea on taltioitu kymmenin kameroin.

(Kysyin muuten kiinalaisystävältäni tunteeko hän Ai Weiweita. "Ihan kuin joskus olisin kuullut hänen nimensä," kaverini vastasi "her"-pronimia käyttäen. Tuskin siis.)

Mutta asia erikseen on vielä Taivaallisen rauhan aukio. Paitsi tavaroiden läpivalaisua, paikallisilta ja Suurmetsurilta vaadittiin henkilöllisyystodistukset. Me valkotukkaisemmat pääsimme torille ilman passia. On vaikea sanoa paljonko aukiolla oli vartiointia, sillä sotilasasujen ja mustien pukujen lisäksi valvontaa suoritettiin siviiliasuissa. Aukiolle oli parkkeerattu paloauto sekä bussi, jonka alla mellakkakilvet odottivat kauniissa riveissä.

Sitä miettii, että kaikki tämä siksi, että kukaan ei vaikkapa laskisi maahan kukkakimppua.

Vaikka toisaalta ymmärtäähän sen: maailmalla kun sitkeästi levitetään myyttiä Tiananmenin verilöylyistä.

Baidun antamat tulokset haulla Tiananmen Square. Ilman VPN:ää, tietenkin.

Jos sitten siihen turistinäkökulmaan, mistä olin kirjoittavinani. Aukion symbolinen ulottuvuus voittaa varmastikin muut siihen liittyvät näkökohdat. Suuri on aukio, samoin kuin Maon kuva, ja paljon otetaan valokuvia, mutta vartiosotilaiden kanssa ei saa otettua selfietä. Suoritin torilla matkan ainoat ostokset, voimistelunauhoja muistuttavat lieputtimet Barbeille. Suurmetsuri vähän paheksui, on kuulemma ristiriidassa ekologisuuspyrkimysteni kanssa. Patoutunut lapsuudentrauma tässäkin, yritin itselleni väsätä moisia silkkinauhoista koko 80-luvun (ja kenties osan 90-lukuakin). Annoin myös lasten leikkiä niillä.

Niin ja tällä kertaa emme olleet väsyneitä tai nälkäisiä. Yksi lapsista kylläkin hieman kuumeinen.

4 kommenttia:

  1. Tuli jotenkin perverssi hinku nähdä kuva siitä ovesta. Oon käynyt sen vankisellireplikassa viime keväänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän se, instagrammissani, kun vähän kelailet taaksepäin. Olen kyllä vähän pöyristynyt että et seuraa sataprosenttisesti monimediasomepresenssiäni! ;)

      Poista
    2. No v*ttu seuraisin, mutta mun luuri meni p*skaksi! Oon vieläkin asiasta niin kiukkuinen, etten oo asentanut lainaluuriin Instaa s*atana. Onneksi kuitenkin suhtaudun pettymykseeni aikuismaisesti.

      Poista
    3. Ah, ymmärrän. Käytin itse "vedenpitävää" puhelintani uima-altaassa eilen - odotetuin seurauksin. Eli onnittelen aikuismaisuudestasi!

      Poista