sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Pako Wuhanista

Itse loma siinä hotellinvaraussaagan ja altaaseensyljeskelyn välissä oli juuri niin raskasta kuin voi lasten kanssa lomailun kuvitella olevan. Jouduin valtaosan ajasta viettämään puoli-istuvassa asennossa rantatuolissa lasten leikkiessä altaan reunalla ja kuopuksen päiväunien aikaan olin pakotettu kutimoimaan parvekkeella isompien lasten pitäessä barbikylpylää kylpyhuoneessa. (Kyllä, joka päivä.)

Oli siis likimain täydellistä. Kukaan ei edes ryöstänyt lapsia, mitä olin pitänyt suurimpana huolenani. Tai ehkä ainoana. En taida osata pitää lasten itsensä tuottamia jatkuvia hätätilanteita mitenkään hätäännyttävinä. Kuten myös olin uskaltanut kuvitella, uudenvuoden matkustusruuhkat koettiin muualla ja muulloin kuin meidän reitillämme.

Uusia elämyksiähän tällaisessa lomakonseptissa ei etsitä, vaan helppoja ja tuttuja: hengasimme aamuisin uima-altaalla ja iltapäivisin rannalla paitsi silloin kun kävimme aamulla uimarannalla ja vasta myöhemmin altaalla. Iltaisin syötin lapsille spagettia ja jauhelihakastiketta hotellin ravintolassa sekä riisiä ja tofua pihan toisella puolella sijaitsevassa kalaravintolassa, jonka akvaarioiden seuraaminen toimi iltaviihteenä. Hieman rajuna iltaviihteenä, sillä kalat kalautettiin haavinvarrella kuoliaiksi siinä ravintolan lattialla, mutta hyvähän se on lasten tietää mistä ruoka tulee. Halusivat tofua.

Me puolestaan toimimme viihteenä henkilökunnalle. Hieman rajuna viihteenä, sillä ensimmäisenä iltana lapset hajottivat teekannun sekä muutamia muita astioita. (Ei palovammoja, kyllä sekasortoa.) Tästä huolimatta meidät otettiin suurella ihastuksella vastaan myös seuraavina iltoina.

Muutaman kerran poistuimme hotellin välittömästä läheisyydestä: kerran aiemmalla matkallamme bongaamaamme ekspatin taivaaseen eli varmastikin Kiinan kalleimpaan supermarkettiin, missä myydään niin halloumia kuin luomuruisleipääkin, ja kaksi kertaa hotellin lähellä sijaitsevalle tivolille, jossa klassisen Alivaltiosihteerisketsin mukaan säästin tuplaten, kun en vienyt lapsia sisälle kummallakaan kerralla. Saivat hyppiä trampoliinilla siinä alueen ulkopuolella. Raukat. Kävimme myös pehmiksellä KFC:llä.

Matkan haastavimmat hetket liittyivät aamiaisbuffettiin, joka teoriassa on lasten kanssa kiva idea, tiedättehän, jokaiselle jotakin. Käytännössäkin se on lapsille kiva, koska en listalta suostuisi tilaamaan aamiaiseksi pelkkiä pannukakkuja. Käytännössä on kuitenkin myös melko hasardia navigoida ravintolassa hakemassa santsimehua ja santsikahvia ja vielä kerran santsipannukakkuja joko jättäen lapset keskenään pöytään tai sitten heitä mukanaan paimentaen. Ystävällisestä palvelukulttuurista huolimatta meitä seuranneelle tarjoilijajoukolle ei tullut mieleen tarjoutua kantamaan tai noutamaan tuotteita puolestani. Enkä minä kai nyt ala kyselemään jos ei pakko ole.

Hieman huvittuneena pohdin itseäni kiinalaisten silmissä: edestakaisin poukkoilevana kaoottisena hahmona, joka antaa alle kaksivuotiaan levittää annoksensa vaatteilleen ja lattialle, juo kahvinsa aina kylmänä ja ponnettomasti hokee että yrittäkääpäs nyt käyttäytyä samalla kun lapset riehuvat suomalaislasten lailla. Siinä missä minulla oli huoltosuhde yhden suhde kolmeen, tyypillisellä perhekunnalla se oli neljän suhden yhteen, eikä puhettakaan, että edes keskimmäiseni ikäinen lapsi söisi avustamatta.

Että jos nyt jotenkin voin maksaa Kiinalle takaisin tätä blogiksi kutsuttua antimatkailumainostani, olkoon se siinä, että saan ihmiset rakastamaan yhden lapsen politiikkaa.

Ja lapseni Sanyaa.

7 kommenttia:

  1. Kerrassaan nautinnollista lukea rehellistä kuvausta lasten kanssa matkailusta sen sijaan että kirjoittaja yrittäisi uskotella miten sitä pystyy tekemään lähes kaikkia samoja juttuja kuin ennenkin matkustaessaan kun oli sinkku ja sielultaan vapaa. Kiinalaista kulttuuria tuntemattomana silti hatunnosto vielä moisesta suorituksesta: lomalla yksin kolmen kanssa 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, eikö tämä ollutkaan sellainen sateenkaaria ja yksisarvisia -tyyppinen postaus? Minä kun luulin maalaavani vallankin ruusuisen kuvan... :D Tarinan opetus on kuitenkin ehkä siinä, että vaikka viettää arkea kolmen lapsen kanssa, niiden samojen lasten kanssa lomailu voi käydä ihan lomasta. (Kunhan loman kriteerit laittaa tosiaan muihin paikkoihin kuin silloin sielultaan vapaana - mikä mahtava termi.)

      Poista
  2. Sä oot kyllä ehkä kovin tuntemani tyyppi, jota en oikeasti tunne. Nostan hattua, hieno suoritus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kehu, kiitos! Nyt jäin vain pohtimaan, että kuka tuntemasi tyyppi, jonka oikeasti tunnet, on vielä kovempi... Haastan painiotteluun, kunhan muutan Helsinkiin.

      (Ei vitsi voi olla ihan huono jos se itseä naurattaa.)

      Poista
    2. Haha, ei niin! Ja tälle nauroin myös minä. Tosijuttu voi olla, että kun tapaamme toisemme ilmielävinä (se päivä lienee varmuudella edessä), voin vain todeta, että olet kovin tyyppi, jonka tunnen.

      Poista
  3. Ihanaa, että loma oli hyvä! Pakko sanoa, että kun tässäkin blogissa on esitelty vastoinkäyminen jos toinenkin, oli huojentavaa, että loma sentään oli ... no, loma. Joka oli pakko viettää puoli-istuvassa asennossa. Ja kutimoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä olin itsekin huojentunut :D Vaikka kivaahan se on saada blogimateriaalia (kuten Suurmetsuri toteaa aina vastoinkäymisten iskiessä), vielä kivempaa on jos sellaista ei koko ajan tule.

      Poista