Kehityskertomus

Barbin ja Barbin* kiinalaisen päiväkotiuran pitäisi alkaa ensi viikolla. Pidän tuossa konditionaalimuotoa, koska kieltäydyimme päiväkotia edeltävän lääkärintarkastuksen verikokeesta. Perustelimme tätä paitsi puhtaalla epäluulolla myös sillä että lapsilta tarkastettiin Suomessa kaikki mahdolliset sekä mahdottomat sairaudet hivistä kuppaan (kyllä, kuppaan) kun taas Barbien hemoglobiinitason pitäisi olla sellainen tieto, jota ilman päiväkodin luulisi voivan toimia. Viimeinen lause on tietenkin naurettava, sillä tärkeintähän on, että terveysvihkosessa on leima, ja meillä ei sitä leimaa ole, joten.

(Joten ensi viikolla käymme nöyrin mielin verikokeessa ja Barbit aloittavat päiväkodin ehkä sitten seuraavalla. Mutta lähellä ollaan!)

Päiväkotiin kiteytyy oikeastaan iso osa Kiinaan kohdistuneista odotuksistani. Siellä Barbit oppisivat kiinaa parissa kuukaudessa, niin että tulkkaisivat minulle lähikaupassa kunnon siirtolaismeiningillä. He solahtaisivat ikäistensä sosiaalisiin piireihin ja synttärikutsulistoille. Päiväkodin pihamailla minä tutustuisin muihin vanhempiin ja järjestäisin Barbit samoille harrastustunneille; päiväkotipäivän aikana, Harbin nukkuessa, minä opiskelisin kiinaa, kirjoittelisin lehtijuttuja ja ylläpitäisin ammatillista vireystilaani.

Aivan.

Ymmärryksemme mukaan päiväkotipaikkojen piti olla valmiina kunhan saavumme, ja hövelisti ajattelin, että Barbit saisivat pari viikkoa totutella uuteen maahan ennen kuin aloittavat. Mutta sitten oli jotain paperitöitä: tilinavauksia, palkkakuitteja, sen sellaista. Tämä prosessi on oikeastaan minulle valtaosin tuntematon, koska se on ollut Suurmetsurin taistelutanner, ja koska jossain kohtaa hän ilmoitti, että hänen olisi töissä tehtävä töitäkin ilman että painostan jatkuvasti päiväkotiasiassa.

Joulukuun alussa, kun pääsimme vihdoin tutustumaan päiväkodin tiloihin, sain kevyen ytimensulamisreaktion ymmärtäessäni, että päiväkoti olisi suljettuna tammikuun loppupuolelta maaliskuun alkuun, ja että edessä häämötti vielä kolme kuukautta kiinalaista elämää täysin omissa sosiaalisissa piireissämme. Barbit ehtisivät hyvällä tuurilla aloittaa viikoksi tai kahdeksi ennen viiden viikon pituista talvilomaa.

Lamaannusta seurasi kuitenkin hyväksyminen (sekä ulkomaanmatkoja, kyläileviä vanhempia ja sen sellaista). Koska päiväkotia ei ollut, piti keskittyä järjestämään päivämme mahdollisimman mukaviksi kotona - ja tyytyä ajatukseen, että cv:hen ei tule rivejä tältä vuodelta. Ymmärsin myös että lasten kanssa ei kannata seikkailla jatkuvasti uusiin paikkoihin, vaan mennä siihen lähimpään mukavaan.

Ja kas kummaa, arki alkoi luistaa paljon mukavammin. Niin mukavasti, että olen jopa harkinnut kannattaako päiväkotia enää edes aloittaa muutaman kevätkuukauden tähden. Mutta eiköhän. Jos nyt hemoglobiiniltaan pääsevät.

* Kysyin lapsilta, millä nimillä he haluaisivat itseään kutsuttavan internetmaailmassani. Vastaukset kuuluivat "Äiti" ja "Lamppu", mutta sanoin, että saattaa kuulostaa harhaanjohtavalta, jos raportoin äidin edesottamuksista. Tai lampun. Nämä tyrmättyäni Lamppu keksi että Barbi, mihin Äiti komppasi, että hänkin on Barbi. Pikkuveli saisi olla Harbi. Makustelen tätä nyt vielä.