Huonojen paitojen kaipuu

Muuttoa edeltävät viikot pohdin lähinnä pakkaamista. Kuten kirjoitin, en osannut murehtia elämää täällä, vain elämämme siirtämistä tänne. Vaikka ja koska väliaikainen siirtyminen maailman toiselle laidalle on kaikkea muuta kuin ekoteko, halusin tehdä parhaani minimoidakseni tavaran oston vuoden aikana.

Olemme olleet täällä kolme viikkoa ja pohdin yhä pakkaamista analysoiden suoritukseni onnistumista.

Koska valitsimme olla lähettämättä tavaroita rahdilla (jossa menisi parisen kuukautta), minun on ollut hyväksyttävä se, että päivittäiseen elämään tarvittavat kodinesineet on ostettava täältä. Tiskiharjan toin Suomesta ja listallani oli myös juustohöylä sekä kuorimaveitsi, jotka unohdin (tiedän, pöyristyttävää). Jälkimmäisen saimme hankittua Ikeasta, mutta juustohöylä ei kuulunut edes sen valikoimiin. Mutta eipä kuulu juustokaan kuin yhden luksuskaupan valikoimiin, ja leipä täällä on varsin pullaa, eli ei höylälle taida niin tarvetta olekaan. (Tarkemmin yritykseni sisustaa asunto vuodeksi minimistandardein löytyy instagramistani häsällä #vuodensisustusblogi2015.)

Mutta entäpä muiden tavaroiden osalta? Lähdimme matkaan viiden matkalaukun voimin, joista yksi sai painaa puolet tavallisesta. Rinkka ja neljä jättilaukkua. Sen lisäksi kaksi lentolaukkua, Kyöstin reppu, minun käsilaukkuni, lasten reput, rattaat ja turvaistuin (jossa pidimme kuopusta bussissa matkalla lentokentälle - täällähän luonnollisesti matkustamme paitsi ilman turvaistuimia myös ilman turvavöitä). Ihan älyttömästi, eikö? On. Kunnes alkaa mahduttaa niihin useamman vuodenajan varustusta viidelle.

Yksi matkalaukku allokoitiin minun tavaroilleni, yksi Suurmetsurille ja kaksi lapsille. Kymmenen kilon rinkka meni kokolailla lasten leluille ja kirjoille (omalta osaltani ratkaisin kirjojen paino-ongelman hyväksymällä e-kirjat lopullisesti, mutta lapsille halusin edes muutamia kirjakirjoja). Lisäksi mukaan piti saada rasvat ja aurinkorasvat, lääkkeet ja vitamiinit, Suomi-tuliaisia tuntemattomille, pussillinen laturinjohtoja ja piuhoja, ja ensimmäisten päivien eloonjäämispakkaus eli maitojauhoja ja kilo kaurahiutaleita - ja tietysti mutteripannu ja kahvipaketti. Ihan vain varmuuden vuoksi. (Olisihan niitä saanut täältäkin.) Uimakellukkeet. Sateenvarjot.

Yksi iso laukku oli omistettu ulkovaatteille ja kengille. Kuten Ehtoisa juuri totesi, kengissä on vaikea olla minimalisti. Itselleni pakkasin ballerinat, kävelylenkkarit, syyskengät ja släpärit. Niin ja kahdet korkokengät. Onhan siinä jo kuudet, ja kuitenkin matkasta jäivät pois niinsanotuista peruskengistä juoksulenkkarit (ei käyttöä näillä saasteilla), jumppakengät (ei käyttöä näillä kuntosalihinnoilla), saappaat (eipähän tarvitse ulkoilla sateella) ja talvikengät (en vielä tiedä olisiko tarvinnut). Piste siis kenkävalinnoista.

Lapsille otin mukaan kahdet välikausivaatteet sekä fleecepuvut, ja näyttäisi että niillä pärjätään. Niin sanotut tekniset ulkovaatteet ovat täällä, kuten kuvittelin, kokolailla tuntemattomia. Pienet lapset topataan paksuihin vanuasuihin ja isommat ovat tavallisissa housuissa ja takeissa. (Myös sisällä, koska meidän taloutemme tuntuu olevan ainoa, jota lämmitetään. Jopa lasten tanssikoulussa muutama lapsi jumppasi toppatakki päällä. Täten otin pisteen myös siitä, että jätin lasten jumppapuvut ja -trikoot pakkaamatta.) Paikallisten silmiin lastemme vaatteet näyttävät kuitenkin kovin ohuilta, ja mummot käyvät leikkipaikalla ihmettelemässä ja kurkkimassa takkien alle, että paljonko siellä on vaatetta. Ja samalla meidän lapsemme ovat ainoat, joilla on pipot päässä.

No mutta asiaan takaisin. Villasukkia pakkasin kaikille, mutta kotitohvelit olemme silti jo hankkineet, koska jäätävän kylmät ja liukkaat laattalattiat eivät juuri jätä vaihtoehtoja. Paikallisten tapa liikkua kotioloissa ulkokengissä ei ole vaihtoehto. Koska juhlakalenterimme näyttää melko väljältä, olisin varmastikin voinut jättää toiset korkokengät pakkaamatta ja tuoda mukanani Reinot. Tästä yksi miinuspiste.

Itse pakkaamisoperaatio toteutettiin kahdessa erässä siten, että päivää ennen lähtöä pakkasimme kaiken mitä ajattelimme tarvitsevamme. Sitten pakkasimme kotimme pakettiin ja siirryimme vanhempieni luo. Seuraavana aamuna pakkasimme uudelleen, tällä kertaa lentoyhtiön sallimissa painorajoissa. (Suoritus oli täydellinen, sillä Finnairin vaaka punnitsi laukut keskimäärin 20,1 kilon lukemiin. Saimme mukaan siis teepaidan verran ekstraa.)

Eniten on jäänyt harmittamaan kutimukseni, jonka karsin ajatuksella, että se voi lentää tänne myöhemmin vanhempieni mukana. Olisin halunnut sen aiemmin. Toinen suuren kertaluokan virhe, minkä tavallaan tiedostin jo etukäteen, on se, että en pakannut kotipaitoja. Otin mukaan kyllä verskat, mutta hölmösti ajattelin, että koska voin pakata mukaan niin rajallisen määrän vaatteita, otan mukaan vain hyviä paitoja, koska niistä ajan myötä kuitenkin tulee huonoja. Nyt koska minulla ei ole kotipaitoja (eikä kylmällä vedellä pesevä pesukoneemme puhdista minkäänlaisia tahroja), kaikista paidoistani on hyvällä vauhdilla tulossa huonoja.

Nämä virheet hyväksyen, näemmä on mahdollista saada viiden hengen perustarpeet tiivistettyä reiluun sataan kiloon. Viime vuosina on esiintynyt erilaisia numeerisia tavoitteita materian karsimiseksi, ja hetken huvittelin ajatuksella, että laskisin tavaramme tai edes vaatteeni. Se ei kuitenkaan jaksanut huvittaa minua riittävän kauaa. Mutta on kieltämättä viehättävää, kun omat vaatteet mahtuvat puolikaalle hyllylle. Samaan aikaan huomaa, miten valtavan määrän erilaista materiaa ympärilleen kaipaa.

Ei tullut yhteenvetoa tästäkään.