San ge haizi.
Kolme lasta. Se on lausahdus, jonka varmasti useimmiten olen hein ja kiitoksen lisäksi kiinaksi sanonut. Se on myös yksi harvoista asioista, jonka tunnistan puheen joukosta - kuulenhan sen kirjaimellisesti kymmeniä kertoja päivässä. Yleisin käymäni keskustelu menee siten, että satunnainen henkilö esittää minulle ihmetyksen kolmesta lapsesta, johon vastaan, että "juu-u, kolme lasta". Siihen tämä että "kauniita" tai että "hieno juttu" ja minä sanon "kiitos" tai sitten hän sanoo jotain muuta ja minä hymyilen ja kohauttelen olkiani tai sanon "en ymmärrä". Senkin osaan lausua mielestäni varsin hienosti.
Olen kuitenkin hieman pettynyt siihen, miten vähän oppimistani alkeista olen pystynyt tuomaan käytäntöön. Sanavarastoni ei tunnu myöskään lainkaan kasvavan, toisin kuin Kyöstillä, joka näyttää joka päivä oppivan - ja muistavan - uusia sanoja. Mutta ihan pian kyllä, ihan näillä main ja kohtapuoliin minun täytyy ryhdistäytyä ja alkaa tosissaan opiskella kieltä. Kokemus ummikkoudesta on jotenkin kerrassaan avuttomaksi tekevä.
Ilman Suurmetsurin työnantajaa meillä ei olisi oleskelulupahakemusta vetämässä eikä asuntoa, mutta yhtälailla Hitachi joutuu soittamaan kollegalleen pysäyttäessämme pakettiauton kadulla, että voitko neuvotella, että viekö tämä meidät kotiin ja mitä se maksaa. Niin ja kerro missä asumme! (Kuten aiemminkin totesin, taksin käyttö ei vielä kuulu hallitsemiimme arjen mukavuuksiin. Lennosta taksin saaminen näyttää olevan mahdotonta, kuten myös sen tilaaminen tällä kielitaidolla.)
Monista arjen tilanteista toki pelastaa kännykkä: karttasofta piirtää näytölle millä kadulla seisoo ja millä bussilla pääsee kotiin, käännössofta auttaa selvittämään mitä vailla on. Mutta kyllähän sitä itsensä vajaaksi kansalaiseksi tuntee, kun kulkee lapsilauman ympäröimänä kadulla ja lammasmaisesti hymyilee puhelle, jonka sisällöstä ei ole hajuakaan.
Hitachi, jonka ote kielenoppimiseen on tosiaan ollut aktiivisempi kuin minun, on ollut erityisen ihastunut kiinan fraasisanakirjaamme. Tosin senkin käytössä hieman masentavaa on, että kukaan ei ymmärrä mitä yritämme pinyin-lukuohjeista tavata, vaan he lukevat kirjasta kirjoitusmerkit. Illallistaessamme intialaisessa ravintolassa Suurmetsuri halusi tilata toisen annoksen paneer butteria. Hän haki virkkeen "saisinko toisen annoksen" fraasisanakirjasta, ja osoitti sormella astiaa. Tarjoilija nyökytti ja poistui, palatakseen hetken kuluttua aikeenaan kaataa kuumaa vettä soosikulhoomme. Hätääntyneesti huidoimme kieltäviä käsiliikkeitä.
Suurmetsurin sormi oli osoittanut väärää riviä - sitä jolla sanottiin "saisinko pullon kuumaa vettä".
Se on muuten ihan normaali pyyntö tässä maassa.
Ai että! Tää tuntuu ihan seikkailulta jo, kun vaan lukee näitä sun juttuja. Sellainenkin tuli tossa mieleen, että jos joku eksyi blogiisi nyt ekan kerran, hän saattoi ihmetellä, että keitä ovat nämä Kyösti, Hitachi ja Suuremetsuri. Mutta ihmetelköön, sehän ei haittaa. Olet hyvässä seurassa.
VastaaPoistaHyvä pointti muuten! Kai minä joskus suunnittelin selvennystä tuohon bio-osioon, mutta unohdin sitten varmaan mahdollisuuden, että joukkoon liittyisi uusia lukijoita... :D
PoistaViitataanhan siinä jo nyt kolmeen lapseen. :D
PoistaRakkaat lapseni Suumetsuri, Hitachi ja Kyösti :D Ehkä tuo pientä selvennystä kaipaa...
PoistaMuistelen, että Kiinassa oli käytössä käsimerkit luvuille, joiden avulla tinkiminen oli helpompaa. Tai sit ne oli käytössä Thaimaan suunnalla. Pikku muistikirja ja kynä on hyväksi todetut kantaa aina mukana. Kirjaan sitten osoitteet, lempiruuat ym valmiiksi kirjoitettuna helpottaa elämää kummasti.
VastaaPoistaYh, tinkaaminen. Onneksi en ole siihen puuhaan vielä joutunut. Täällä pikkukaupungissa ei tunnu olevan ulkkarilisää vihannesmarketissa - ja muualla onkin ollut fiksatut hinnat... Mutta täytyykin opetella numerot ennen kuin saa luvan ostaa silkkihuivia :D
PoistaJa muistikirjaa käytänkin ahkerasti. Sen nimi on Sony :)
Tsemppiä! Mä en osaa edes kuvitella, että oppisin kiinaa!
VastaaPoistaKiitos! Mä taas näemmä kuvittelin, että oppisin sen ihan itsellään! Sulla on selkeästi realistisemmat kuvitelmat :)
PoistaTodella mukavaa lukea kokemuksistanne Kiinassa.
VastaaPoistaMä taas yritän oppia kiinaa epätoivoisesti Suomessa. Pään hakkaamista seinään, mutta kyllä se siitä.
Kiitos! Tuo on kyllä vietävän haastava tehtävä... Kovasti toivon, että minä saisin aloitettua kiinan opiskelun täällä pian. Tsemppiä opintoihisi :)
VastaaPoistaHei siis mitä ne tekee sillä kuumalla vedellä?! O.O Nyt jäi vaivaamaan. :D
VastaaPoista(Oon seuraillu blogia jonkun aikaa, ja kiintoisaa on seurata tätä kulttuurien yhteentörmäystä!)
Apua, anteeksi, miten on kommenttisi kokonaan jäänyt vastaamatta, yyh! Olet joutunut päätäsi vaivaamaan tällä jo toista kuukautta. Ymmärrän hyvin jos et ole muuta pystynyt sittemmin ajattelemaankaan.
PoistaMutta siis juovat sitä. Teen vaihtoehtona. Kylmiä juomia ei täällä oikeastaan lainkaan käytetä ruoan kanssa. Eikä välttämättä niitä lämpimiäkään, soppaliemi riittää.
Ja kiva kuulla, että kiinnostaa. Pahoittelen vielä moukkamaisuuttani kommenttiin vastaamisen kanssa!
heippa, tuli vaan mieleen tuosta taksi-asiasta, että itsellä ainakin siellä oli aina paperille kirjoitettuna se osoite mihin haluan mennä,ja sen vaan näytin kuskille ja yleensä pääsin perille (samalla seurasin yleensä kartasta että ollaanko menossä oikeeseen paikkaan) ehkä olet koettanutkin eikä onnistunut?
VastaaPoistaEi meillä taksilla perille pääseminen ole oikeastaan koskaan ollut ongelma - vain sinne taksiin pääseminen. Oli ihan mahtavaa, kun olimme Shanghaissa ja Nanjingissa ja niissä pääsi taksiin ihan minuuttien odotusajalla. Luksusta! Sitten palasimme Wuhaniin ja, no, ei enää sitä luksusta, edes rautatieasemalla. Ihmetyttää miten voi yhdessä kaupungissa niin huono taksitilanne ollakin.
PoistaMutta kiitos vinkistä, näinhän sitä on toimittava!