torstai 27. marraskuuta 2014

Kenellä on aikaa harrastaa?

Projektissani "arki sujuvaksi" on otettu harppauksia eteenpäin, kun olemme saaneet lapsille järjestettyä harrastuksia. Kuinka mukavasti arkea rytmittääkään, kun tietää, että keskiviikkona viideltä ollaan kuvataidekoulussa ja torstaina seitsemältä tanssitunnilla. Ai jai! Vielä kun löytäisin futisjoukkueen itselleni.

Harrastusten löytyminen ei ollut lainkaan itsestäänselvää. Halusimme harrastuspaikat naapurustosta, eikä sellaisia kuulemma löytynyt. Kunnes sitten löytyikin, vähän joka korttelista. Näin meidän ongelmamme tapaavat ratketa, sattumalta ja vahingossa.

Koska päiväkodin aloittaminen on viivästynyt, ovat harrastuksen nousseet sitäkin korkeammalle arvoasteikossani. Järjestäytynyttä toimintaa! Sosiaalisia suhteita! Perheen ulkopuolisia kontakteja!

Pikkuhiljaa.

Taidekoulussa nökötän lasten vieressä tulkaten opettajien innokkaita toiveita lapsille ja vastaten opettajille, että "he nyt mieluummin tekevät näin". Ilmeisesti suomalainen päiväkoti on opettanut suurempaan vapauteen, eivätkä lapseni tahdo noudattaa tarkkoja ohjeistuksia siitä mitä kulloinkin tulisi tehdä. Ja tarkkoja ne ovat. Viime tunnin aiheena oli hai, jolla on kipeä hammas, jota rausku vetää irti pihdeillä. Niin vaikka nyt järjestätynyttä toimintaa haluankin opettaa, on minusta ihan okei, jos toinen haluaa mieluummin piirtää hain kaveriksi meduusan eikä hammaskipua ollenkaan.

Mutta kaikessa ohjaavuudessaan opettajat (kyllä, kolme ohjaajaa yhdessä ryhmässä) koittavat luonnollisesti vain palvella hyvin. Ja lasteni taituruutta ja kauneutta kehutaan ylenpalttisesti. Toivottavasti se vähän siitä tasoittuu.

Tanssikoulussa, jonne keskimmäinen ei suostunut palaamaan, kun häntä oli kivuliaasti yritetty venyttää, en sentään joudu istumaan salissa, vaan viihdytän sen ulkopuolella joko kahta nuorempaa tai vain itseäni. Eli täällä sosiaalistuminen on astetta pidemmällä. Lapsi ei toki puhu kenellekään, ja jättää taukokeittonsa syömättä, mutta osaa seurata liikkeitä. Ja toisin kun taiteessa - ja toisin kuin keskimmäistä - tanssissa häntä saa jopa pakottaa asentoihin.

Harrastukset on nyt siis järjestetty tarvehierarkiassa ensimmäisille, mutta kuopuksen kohtalona on yhä kotiin rajoittuva virikkeettömyys. Ilmeisesti kiinalaisisovanhemmat eivät tosiaan kulje yksivuotiaitten kanssa värikylvyissä ja muskareissa. Mutta voin murehtia meidän päiväohjelmamme laatimista, kunhan isommat lapset ensin aloittavat päiväkodissa. Kenties vasta tammikuussa.

Ja sitten olisi kai aikuisten vuoro. Kyselin yhdeltä (no okei, ainoalta) paikalliselta tutultani hänen harrastuksistaan (johon Suurmetsuri muuten törmäsi ollessaan ostamassa liinavaatteita lähikorttelista, sattumalta ja vahingossa). Harrastuksia ei ole; ei ole aikaa itselle. Näin siis yksilapsinen opettaja, jolla on opetusta kolmena päivänä viikossa. Ja jonka opettajamies tekee myös lyhyempää viikkoa, ja jonka anoppi asuu samassa taloudessa lasta hoitaakseen. - Miten sinä voit ehtiä kutoa? hän ihmetteli, kun pyysin apua langan etsimiseen.

No en paljon ehdikään. Mutta vähän kuitenkin, mielenterveystyöksi. Naisten jalkapallojoukkueen löytäminen näyttää yhä heikolta.

3 kommenttia:

  1. Nyt kyllä heräsi suuri mielenkiinto sitä kohtaan, että _mitä ihmettä_ tuo perhe sitten tekee esim. niinä päiviänä kun eivät ole töissä? Vai pitääkö siellä päin maailmaa vain sparrata sitä ainokaistaan 24/7? Tosin, en mäkään mitään harrasta. Tiedostan kyllä, että tämä on ongelma omankin hyvinvointini kannalta. Sekä henkisen, että fyysisen. Työmatkapyöräilyä kun en laske harrastukseksi.

    Mutta hyvin te tunnutte saaneen elämän raiteilleen siellä. Kuulostaa ihan arjelta jo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitähän minäkin tietysti pohdin, etenkin kun eivät kuulemma viikonloppuisin tykkää käydä missään, kun kaikkialla on niin paljon ihmisiä aina. Mutta ilmeisesti sitten vain ihan oleskelevat yhdessä - ja sitähän meillä ei (normioloissa) tehdä koskaan :D

      Ja kyllä, ihan arjelta tuntuukin.

      Poista
  2. Luin lehtijutun kiinalaisesta koulusta. Voisin kuvitella, että töitä riittää opettajalle kotiin niin paljon, että se vie ajan.

    Tänään juuri ajattelin, miten paljon aikaa mulla oikeasti onkaan verrattuna niin moneen suomalaiseen. Nyt voin ajatella, miten paljon aikaa mulla on verrattuna miljardiin kiinalaiseen. On se vaan hienoa. Nyt kun vielä osaisin käyttää sen järkevästi/kivasti/hauskasti/yleishyödyllisesti/rentouttavasti.

    Mahtaa kiinalaiset olla järkyttyneitä Suomeen tullessaan, kuulostaa niin erilaiselta toi meno...

    VastaaPoista