maanantai 13. heinäkuuta 2015

Aika kultaa muistot?

Suomessa vieraileva Pekingin-ystäväni kertoi erään ystävänsä todenneen, ettei lähde Kiinaan, koska on lukenut blogiani. Mutta toinen ystävä lähtee työkomennukselle Shanghaihin - siitä huolimatta että on lukenut blogiani.

Halusin siis tulla kertomaan, että tapaan kyllä liioitella ihan kauheasti. Ainakin miljoona kertaa päivässä! Että juttujeni pohjalta ei kannata tehdä kovin syvällisiä johtopäätöksiä.

Saanhan yhä viisumin?

(Ja ihan oikeasti halusin tulla kertomaan, että kaksi ihmistä on tunnustanut seuranneensa blogiani. Ja toinen minulle ihkatuntematon! Miten ilahtunut voi ihminen olla! No niin ilahtunut, että palaa heti bloggaamaan.)

Shanghaihin matkaavaa ystävää lohdutin, että puolet kohtaamistani vaikeuksista johtui siitä, että yritin ylläpitää mukavaa elämää vaativalle lapsijoukolle, ja toinen puoli Wuhanista. Siten vain jäljellejäävä kolmannes valituksistani johtui Shanghain kanssa jaettavasta todellisuudesta, kuten liikenteestä ja ilmansaasteista, jotka nekään eivät ole siellä yhtä pahoja kuin Wuhanissa.

Tässä nykyisessä todellisuudessani Kiina ja Kiinasta paluun kokemukset alkavat muotoutua punchlinen kanssa kerrottaviksi anekdooteiksi. Kuten, että Barbi järkyttyi metromatkailun ajatuksesta, kunnes kerroin (ja näki), että Helsingin metro on ruuhka-aikaan tyhjempi kuin Wuhanin metro milloinkaan. Tai että toinen Barbi puuskahti ehdotukseeni kiinalaisesta ravintolasta "Oletko äiti hullu!" Ja ettei kaapissamme ole minkään tyypin riisiä.

Eniten arkea työllistävänä muistona Kiinasta kannetaan Barbin järkytystä Wuhanin muutamista karunnäköisistä kerjäläisistä, mikä saa tämän haluamaan välttää kaikenlaisia kohtaamisia kaikenlaisten kerjäläisten kanssa. Eli esimerkiksi liikkumista Helsingin ja Turun keskusta-alueilla.

Tavallaan toivoisin, että voisin sanoa muistelevani kaiholla kaikkea mukavaa, mitä Kiinassa teimme - oli sitäkin! - mutta kiistämättä Kiinan vahvin anti piilee siinä, miten osaan arvostaa Helsingin puhdasta ilmaa, sen luontoa, ystävien näkemistä, futistreenejäni, liikkumisen vapauttani, kaunista kotiamme ja ihan kaiken helppoutta ja mukavuutta. Tämä kokemus on niin vahva, ettei minua haittaa edes sysihuonot kesäkelit. Ja se on kuulkaa paljon se.

Eli muistojen kultaantumista odotellaan edelleen. Ja elämä Helsingissä on yhä ihan täydellistä.