Ummikkona

San ge haizi. 

Kolme lasta. Se on lausahdus, jonka varmasti useimmiten olen hein ja kiitoksen lisäksi kiinaksi sanonut. Se on myös yksi harvoista asioista, jonka tunnistan puheen joukosta - kuulenhan sen kirjaimellisesti kymmeniä kertoja päivässä. Yleisin käymäni keskustelu menee siten, että satunnainen henkilö esittää minulle ihmetyksen kolmesta lapsesta, johon vastaan, että "juu-u, kolme lasta". Siihen tämä että "kauniita" tai että "hieno juttu" ja minä sanon "kiitos" tai sitten hän sanoo jotain muuta ja minä hymyilen ja kohauttelen olkiani tai sanon "en ymmärrä". Senkin osaan lausua mielestäni varsin hienosti.

Olen kuitenkin hieman pettynyt siihen, miten vähän oppimistani alkeista olen pystynyt tuomaan käytäntöön. Sanavarastoni ei tunnu myöskään lainkaan kasvavan, toisin kuin Kyöstillä, joka näyttää joka päivä oppivan - ja muistavan - uusia sanoja. Mutta ihan pian kyllä, ihan näillä main ja kohtapuoliin minun täytyy ryhdistäytyä ja alkaa tosissaan opiskella kieltä. Kokemus ummikkoudesta on jotenkin kerrassaan avuttomaksi tekevä.

Ilman Suurmetsurin työnantajaa meillä ei olisi oleskelulupahakemusta vetämässä eikä asuntoa, mutta yhtälailla Hitachi joutuu soittamaan kollegalleen pysäyttäessämme pakettiauton kadulla, että voitko neuvotella, että viekö tämä meidät kotiin ja mitä se maksaa. Niin ja kerro missä asumme! (Kuten aiemminkin totesin, taksin käyttö ei vielä kuulu hallitsemiimme arjen mukavuuksiin. Lennosta taksin saaminen näyttää olevan mahdotonta, kuten myös sen tilaaminen tällä kielitaidolla.)

Monista arjen tilanteista toki pelastaa kännykkä: karttasofta piirtää näytölle millä kadulla seisoo ja millä bussilla pääsee kotiin, käännössofta auttaa selvittämään mitä vailla on. Mutta kyllähän sitä itsensä vajaaksi kansalaiseksi tuntee, kun kulkee lapsilauman ympäröimänä kadulla ja lammasmaisesti hymyilee puhelle, jonka sisällöstä ei ole hajuakaan.

Hitachi, jonka ote kielenoppimiseen on tosiaan ollut aktiivisempi kuin minun, on ollut erityisen ihastunut kiinan fraasisanakirjaamme. Tosin senkin käytössä hieman masentavaa on, että kukaan ei ymmärrä mitä yritämme pinyin-lukuohjeista tavata, vaan he lukevat kirjasta kirjoitusmerkit. Illallistaessamme intialaisessa ravintolassa Suurmetsuri halusi tilata toisen annoksen paneer butteria. Hän haki virkkeen "saisinko toisen annoksen" fraasisanakirjasta, ja osoitti sormella astiaa. Tarjoilija nyökytti ja poistui, palatakseen hetken kuluttua aikeenaan kaataa kuumaa vettä soosikulhoomme. Hätääntyneesti huidoimme kieltäviä käsiliikkeitä.

Suurmetsurin sormi oli osoittanut väärää riviä - sitä jolla sanottiin "saisinko pullon kuumaa vettä".

Se on muuten ihan normaali pyyntö tässä maassa.

Yhteinen harrastus

Koska minua ahdistaa ajatus täydestä ummikkoudesta - mitä tulemme silti varmasti olemaan - olemme tohtori Hitachin kanssa aloittaneet kiinan kielen kurssin. Puolitoista tuntia viikossa laatuaikaa yhdessä, koskaan ennen ei ole tapahtunut tällaista. No oikeastaan ei ole nytkään tapahtunut kuin kerran, mutta ei nyt takerruta yksityiskohtiin, ei kiinalaisetkaan takerru.

Erona aiemmin opiskelemiini kieliin, oppimisen tahti on uskomattoman hidas. Opimme parikymmentä sanaa tunnissa, ja seuraavalla tunnilla ne pitääkin melkolailla kerrata. Merkkejä ei opetella lainkaan. Lausuminen menee välillä tuurilla oikein.

Opettaja, kymmenennen kerran: "Ei "ai", se on syopa: ai!"
Oppilaat: "Ai!"
Opettaja: "Ei ai - ai!"
Oppilaat: "Ai!"

Ja siihen tapaan. Kaikkihan tiedämme, että kiinassa intonaatio on erittäin keskeistä. Ja että merkit on tosi tosi vaikeita. Mutta mitä en tiennyt, on että kiinassa sanat eivät taivu lainkaan: ei sijamuotoja, ei aikamuotoja, ei edes monikkoa. Sanajärjestys on aina vakio. Osaamalla kolme sanaa voi muodostaa jo vaikka mitä lauseita. "Minä syön hevosen", "hevoset syövät minut", "minun hevoseni syö" ja niin edelleen. Sitä en ihan vielä ole tajunnut miksei ole väliä söinkö minä hevosen vai kaksi, ja eilen vaiko huomenna. Ehkäpä sitten tarvitaan vaan lisää sanoja, jos haluaa moisiin detaljeihin takertua.

Myös tytöt, jotka kunnon imigranttitapaan tulevat varmastikin puolen vuoden jälkeen toimimaan tulkkeinamme, haluavat iltasadun ohella kiinan oppitunnin. "Xiexie." "Mama." Autossa kuuntelemme isäni kauan sitten veljelleni hankkimaa kielikurssia Samma på kinesiska, joka toimii hyvänä kielikylpynä erityisesti niille lapsille. "Mitä tarkoittaa mykke enkkel?"

No, hyvä että tottuvat: saavat sitten kiinassa kylpeä sekä englannissa että mandariinissa.

Itsenäisesti saa harjoitella jos haluaa. Ei tuottane vaikeuksia.