keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kuherruskuukausi

Huonolta näyttää nyt blogin kohtalo.

Muutimme siis sunnuntaina. Perjantaina (uudelleen)pakkasin kellarin tavarat, lauantaina purimme muun irtaimen omaisuutemme varastohuoneesta, ja uudelleenpakkasi(n)mme sen sataan muuttolaatikkoon, sunnuntaina siirsimme materian vanhasta asunnosta uuteen kuudessa tunnissa. Kelpo suoritus, mielestäni, kun ajomatkaan uhrattiin ajasta kolmannes. Oikein sydänlämpöiset kiitokset kaikille asiaanosallistuneille! Muuttoiltana ystävä saapui ovelle skumppapullon ja lämpimän raparperipiirakan kera, jäljessään lisää kaltaisiaan. Olet ystävien seurassa, niinhän se paikallisradio sanoo.

Ollakseni tehokas, olin sopinut lainalaatikoitten noudon seuraavaan päivään, ja nyt, kolmantena päivänä, purkamatta on enää ulkovaatelaatikot sekä työpöydän laatikostojen kätkemä silppu. Ensin mainittu koska epähuomiossa jätimme pakkaamatta henkarit, ja toiseksi mainittu koska huomiossa jätimme pakkaamatta työpöydän.

Vahva oletukseni on, että sälälaatikoiden sisältöä ei setvitä ennen seuraavaa muuttoa, jos silloinkaan. Henkareita täytynee hankkia.

Uuden kodin huono puoli oli myös heti löydettävissä: se tekee seuraavan kodin etsimisestä entisestä vaikeampaa. Tämä on ihana.

Ja jos meillä ei olekaan vielä tiskiharjaa, on meillä sen sijaan päiväkotipaikat 250 metrin päästä kotoa, sekä matkakortti, joka kuljettaa minut tulevalle työpaikalleni alle puolessa tunnissa. Matkan testattuani olen entistä innostuneempi työn aloituksesta. Enkä oikeastaan edes lainkaan sen matka-ajan takia.

Tiedän, ollaan jo siinä pisteessä, että tämä ei ole enää reilua ollenkaan. Mutta.

Että vielä futistakin! Ystävä oli kuullut kaipuuni jalkapallojoukkueesta, ja yhytti minut toverinsa joukkueeseen. Eilen ujosti kyselin ja tänään minut toivotettiin tervetulleeksi treeneihin. Olin kevyesti huonoin ja silti sanoivat, että saan tulla toistekin! Tervehdin ilolla kipeää isovarvasta, mustelmaa sääressä ja huomenna jomottavia jalkoja. Ihmisen parasta aikaa.

Ja aivan kuin tässä ei jo olisi kauhalla annettu, lähdenpä viikonloppuna ystäväporukalla lomalle. Mikä tammikuussa tuntui kovin ansaitulta, vaikuttaa nyt suorastaan härskiltä luksuselta. Mutta täytyy vain sitten toivoa, että taas tulevaisuudessa kärsin oikein kovasti. Tai karistan vähän tätä luterilaisaskeettista asennemaailmaa. Kumpi sitten paremmin sopii.

Ja blogin kohtalo näyttää siis heikolta, koska elämääntyytyväisyydestä bloggaaminen on nopeasti kulutettu loppuun. Mutta parempi kai hyvä arki kuin hyvä tarina. Kai.

Kuherruskuukausi Wuhanissa loppui marraskuuhun, mutta Helsingissä se kestää varmasti marraskuuhun!

10 kommenttia:

  1. Jihuu! Kaikelle!

    Oliko se futis se, mistä puhuttiin vai joku toinen?

    Hitsi, jotain blogia saisit kyllä kirjoittaa. Vaikka sitten sitä Uratykki yrittää ehtiä viideksi päiväkodille -versiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jihuu! Ja kyllä, sinulle kuuluu kaunis kiitos futisjoukkueesta! Kiitos kaunis <3

      Ja saisin joo. Jos vain vielä keksin jotain valitet eiku asiaa. Mutta ei kai mulla sentään kiire tule tässä hienossa elämässäni?!

      Poista
  2. No mutta miten olisi jatko-osa "Hyvän arjen takaa"? Koska jos arki muuttuu niin hyväksi, että bloggaaminen ei enää kiinnosta - no, ymmärräthän, se voi saada arkisabotöörit liikkeelle.

    Muuten kyllä kuulostaa mahtavalta: että kaikkea tuollaista! Olen siitä puolestasi tosi iloinen!

    P.S. Lähdetkö siis aivan yksin sinne lomalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvittelin arkisabotoinnin jonkinlaiseksi jinxaamisen muodoksi, mutta jäljemmän Suottaren kommentin valossa ymmärsin myös konkreettisemman sabotoinnin mahdollisuuden. Ja myönnän, että rupesi kiinnostamaan - esimerkiksi koiran lainan muodossa :D

      Ja kiitos! Ihanaa kun on kanssailoitsijoita!

      Ja PS: kyllä ja ei! Yksin ilman perhettäni, mutta yhdessä ihanaisien ystävien kanssa. A-luokan matka, kuten hauskasti tavataan sanota.

      Poista
  3. Tämä on takuuvarmasti vain kommenttien kiristystä viattomilta lukijoilta. Eli en kommentoi mitään blogin jatkosta, sillä en ole kiristettävissä. Saatan alkaa rahoittaa Liinan mainitsemia arkisabotöörejä. (Tässä tuli nyt todistettua ainakin se, että tuntemattomat ihmiset internetissä toivovat toisilleen pahaa.)

    Ja mitä minun oikeasti piti sanoa: 250 metrin?!?!?? Alle puolen tunnin?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, sellaiset "nyt kyllä lopetan blogin, ihan varmaan lopetan" -mehustukset on kyllä kaikkein pahimpia. Tällä kertaa yritin olla hauska, kun positiivisuutta on niin vaikea blogiuttaa. Pitäisi varmaan ilmoittaa huumori erikseen. :D

      Mutta älä nyt kauhean pahaa toivo! Vaikka ansaitsisisinkin.

      Ja kyllä!!!!! Päiväkoteja on viisi alle kilometrin sisään, ja pääsimme ykkösvaihtoehtoon. Harbin ryhmässä on kaksitoista lasta. Että tiukilla on. Olen muutenkin ollut tässä ensimmäisen viikon aikana pöyristynyt Helsingin kaupungin tarjoamista palveluista (jotka olin jo ehtinyt unohtaa): ilmaiset ruokailut lapsille ja leikkitätejä puistoissa. Täällä ihmistä hemmotellaan, ainakin perushyvinvoivaa lapsiperhesellaista.

      Poista
  4. Hahahah, miten tunnustinkaan itseni luterilaisaskeettisesta ajattelusta (vaik en luterilainen olekaan) ja tuosta, että hyvästä arjesta ei pysty kirjoittaa blogia :*D (ja nyt huomasin, että kirjoitin tunnustin vaikka tunnistin piti). Voi tästä voisi kirjoittaa pidempäänkin. Ihan kokonaisen postauksen vaikka! Blogini kukoisti silloin, kun mulla meni huonosti. Mitä se kertoo lukijoista? Haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään luterilaista uskoa tunnusta, enkä kirkon jäsenmaksua maksa, mutta syvällä kulttuurissamme tuo asenne uskoakseni piilee. Tai niin ainakin haluan ajatella - etten vain minä ole tällainen. Eli ihana kuulla, etten vain minä!

      Ja kyllä, ainakin minusta kertoo paljon, että en jaksa seurata sellaisia ah-kuinka-kaikki-on-ihanaa-ja-jättemysig -blogeja lainkaan. Roso on kiinnostavampaa!

      (Vaikka ei minusta minulla ole erityisen huonosti mennyt aiemminkaan - pienistä vastoinkäymisistä syntyy vain parempi tarina!)

      Poista
  5. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    VastaaPoista