torstai 5. maaliskuuta 2015

Säännöt ovat sääntöjä

Lasten verikokeesta kieltäytyminen johti täsmälleen odotettuun lopputulokseen: verikokeeseen. On yhdentekevää millaisia todistuksia meillä on, jos kerran terveystodistuksesta puuttuu leima. Ja vaikka lopputulos on kenties sama, minua kevyesti jaksaa huvittaa se, että yrittäessämme viedä lapsia päiväkotiin maanantaina matka pysähtyi nimenomaan leiman puuttumiseseen. Ei verikokeen.

Havaitsin myös jälleen, että yksi ikävimpiä tehtäviä vanhemmuudessa on motivoida lasta asioihin, jotka itsekin kokee turhiksi. Etenkin jos kyseessä sattuu olemaan asia, jota lapsi inhoaa. Ja vähän itsekin.

Mutta verikokeessa siis käytiin maanantaina, leimat saatiin tiistaina (jotain tuloksia kaiketi myös), ja keskiviikkoaamuna olimme jälleen odottavin mielin päiväkodin portilla kolkuttelemassa. Pyydän ottamaan lauseen kirjaimellisesti, sillä kiinalaisen päiväkodin pihaan ei marssita kuin torille. On portti ja on portinvartija, eikä ollenkaan turhan vuoksi.

Satuimme nimittäin ilmestymään paikalle kellonaikaan, joka ei ollut saapumisaika. Tähän aikaan ei kukaan pääse sisään. Ja onko tuossa edes riittävästi vuodevaatteita kahdelle lapselle?* Kiinalainen tulkkimme, miehen työkaveri, sai neuvoteltua, että pääsisimme sisään, mutta vasta kun lapset siirtyvät pihalta luokkiin. Miksi sitten, kysytte. Niin mekin. Vakuutin myös, että vuodevaatteita on tarpeeksi ja varmuudeksi lisäsin, että eivät he isi päiväunille.

No olkoon. Sisällä päiväkodissa saa olla kymmenen minuuttia, meille tähdennettiin. Leimakortti pitää näyttää lukulaitteeseen, ja odottaa pitää jonossa. Aamulla lapsen saa tuoda yhdeksään mennessä, ja noutaa saa kello 12-12.30 tai kello 17.00. Lounasaika on vaihtoehtona, koska ruokailuja ei ole pakko ostaa päiväkodista, mutta lapsi tulisi tietysti palauttaa iltapäivän tunneille. Tällä varjolla aion kuitenkin lyhentää lasten hoitopäivää osan viikosta.

Etukäteen pohdin hankalaksi sitä, etten voi olla läsnä kahdessa eri luokassa ensimmäisinä päivinä, mutta huoli osoittautui turhaksi: Barbin luokkaan emme saaneet astua edes kynnyksen yli. Barbin luokassa kuitenkin oli Amerikan-käynyt opettaja, joka siis paitsi puhui hyvää englantia, myös ymmärsi haluni tunkea kauhustakankean lapsen mukaan. Siellä me sitten nökötimme nurkassa, Harbi ja minä (luotin siihen, että vartija ei tulisi meitä noutamaan, vaikka ylittäisimmekin kymmenen minuutin rajan) ja Barbi sai käydä minulle kertomassa, että ei pidä ruoasta. Ei se mitään, sanoin. Istu vain paikallasi.

Tämän ainutlaatuisen audienssin ansiosta pääsin myös kurkistamaan luokkahuoneen elämää, josta päällimmäisenä piirteenä täytyy mainita hämmästyttävä rauhallisuus (paitsi sinä ensi hetkenä, kun joukko waiguoreneja saapui huoneeseen). Kolmekymmentä lasta, kaksi tai kolme hoitajaa – joista yksi keskusteli minun kanssani – ja täysin häiriötön ruokailu. Ruokailun jälkeen suu purskuteltiin vedellä ja sai siirtyä lukemaan kirjaa, kunnes olisi päivälevon aika.

Pehmeä lasku oli lyhyt, mutta varmasti äärimmäisen tarpeellinen, ja tänään molemmat olivat yksin tykönään aamupäivän tunnit. Barbin mukaan lapset yrittivät puhua hänelle ihan kauheasti, mutta hän ei ymmärtänyt eikä puhunut mitään. Barbi sen sijaan oli kuulemma puhunut sekä lapsille että aikuisille. Suomea epäilemättä. Barbi oli askarrellut kirjan ja Barbi oli kantanut kulhoja. Barbi oli syönyt riisiä. Samoin Barbi.

Ja minä uskon yhä vakaammin, että tämä päiväkoti on kyllä hyvä juttu.

* Päiväkodista olisi saanut ostaa vuodevaatepaketin, mutta pidimme 150 euron hintaa paikalliseen hintatasoon nähden korkeana, joten raahasin mieluummin lapset ostoksille Carrefourin rattaanmenemättömien porttien taakse. Tänään täydensin ostoksia vielä petauspatjoilla, joiden emme olleet ymmärtäneet kuuluvan settiin. Tai siis patjalla, jonka leikkasin puoliksi, jotta sopisi pieneen päiväkotisänkyyn. Niitä patjanreunoja ommellessani pohdin, että en kyllä kovin korkealle arvota omaa aikaani. Mutta pääsimmepä eroon Suurmetsurin taannoisen oksennustaudin aikaan hankkimista toisista varalakanoista. Eli oli se sen arvoista.

8 kommenttia:

  1. Millaiset olivat Suurmetsurin hankkimat lakanat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeä kysymys! Ne olivat vaaleansiniset ja niissä oli nallen ja jalkapallon kuvia. Merkittävämpää tällä kertaa oli kuitenkin se, että pyrkimyksessäni minimimäärään tavaraa toiset vaihtolakanat olivat liikaa. Ja ostamalla päiväkodilta vielä kahdet setit niitä olisi tullut vielä enemmän liikaa. Mutta ei toki ollut vaikea miettiä mitkä lakanoistamme sijoitetaan päiväkotiin :D

      Poista
  2. Aijjettä. On nää sun raportit kyllä mielenkiintoisia ja eksoottisia. Erityiskiitos loistavasta kirjoitustyylistä. Eipä muuta kuin hyvää päiväkotitaipaletta. Toivottavasti ei sitten Suomessa iske kulttuurishokki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ja kiitän :) Juuri eilen pohdiskelin Barbin kanssa, että mahtaa olla outoa, kun palattuamme kukaan ei enää pidä minua ja meitä erikoisen ihmeellisinä. Eivätkä vastaantulijat edes halua valokuvata. Mutta ehkä siihenkin sitten tottuu...

      Ja onneksi muutamme kuitenkin eksoottiseen Helsinkiin! Riittää siinäkin kulttuurishokissa varmaan sitten päivittelemistä :D

      Poista
  3. Vähän kyllä häiritsee, kun ei tiedä, kenestä Barbista puhutaan. Barbeille sellaisia terveisiä. Voisiko vaikka harkita numeerisia koodeja nimen perään?

    Muuten hauskaa päiväkodin aloitusta teille kaikille, mutta varsinkin sulle! Mua naurattaa ajatus Barbista teidän hiekkalaatikolla joskus viime kesänä sanomassa: ehkä viikon päästä mä oon Kiinassa koulussa. (Apua.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurmetsuri valitteli samaa, ja sen sentään luulisi tietävän... Mä mietin myös niin, että tämä palvelee lasten yksityisyydensuojaakin: onko sillä lopulta tarinan kannalta niin väliä kuka Barbi puhuu vieraille ja kuka ei. Mutta harkitsen asiaa - ei tämä ainakaan satunnaisia lukijoita kyllä palvele :D

      Ja kiitos! Tämä päivä meni siivotessa (mitä tuhlausta!) mutta ehkä jo ensi viikolla lähdemme Harbin kanssa valloittamaan Wuhania ja maailmaa.

      Poista
  4. Tämä blogisi on aivan loistava! Mieheni oli Kiinassa vuoden töissä ja itse vietin siellä pari viikkoa joten vähän on hajua millaisessa ympäristössä ollette ja siksin tätä on niin hauska lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja mukava jos löytyy tunnistuspintaa. Aika reipasta tuokin: lähettää siippa vuodeksi maailmalle. Mä lähdin mieluummin mukaan valittamaan :D

      Poista