Turistina Kiinassa 2: Xi'anin kaupunginmuurit

Xianissa on paitsi ne terrakottasotilaat, myös historia muuten hyvin näkyvästi läsnä. Yksi kaupungin hienouksista on kokonaisuudessaan säilynyt kaupunginmuuri, joka kiertää liki neljäntoista kilometrin pituisena kaupungin vanhan keskustan ympäri.

Hotellimme oli aivan muurin pohjoisportin tuntumassa, joten heti ensimmäisen aamun kävelyllämme päädyimme Barbien toivomuksesta kiipeämään muurille. Muurilta saa vuokrata polkupyöriä, mutta valitettavasti ei meidänkaltaisellemme kokoonpanolle. Sen sijaan huomasimme kyltin kiertoajeluautoista, joita ei sitten kuitenkaan ollut tarjolla. Vain polkupyöriä. No, jäimme katselemaan maisemia pohjoisportin läheisyyteen, ja näimme miten yksi auto tuli, täyttyi ihmisistä ja lähti.

Päätin mennä vuorostani ostamaan lippuja, ja kuulin, että autoja ei ole. On vain pyöriä. Mutta juurihan minä tuossa auton näin, viittilöin kiinaksi. Ei, ei ole autoja, lipunmyyjä hymyili. Oli aurinkoinen ja mukava päivä, joten jäimme yhä sitkeästi muurille, ja kun näimme seuraavan auton, hyppäsimme kyytiin. Nopeasti meidät hätyytettiin pois, koska liput piti ostaa lippukioskista. Jossa sanottiin, ettei autoja ole. Lopulta Kyösti rekrytoi mukaansa lippukioskille kaksi sanaa englantia puhuvan teekauppiaan, ja onnistui ostamaan meille liput aina seuraavalle portille asti. Ikuiseksi mysteeriksi jäi lippujen ostamisen vaikeus.

Päivä oli vierähtänyt jo lounasajan ohi, joten itäportilta ostimme suolakeksejä ja saippuakuplia, ja odottelimme kyytiä loppumatkalle. Hyvän tovin, mutta muutaman kerran kyseltyämme saimme autoon kuskin ja kiersimme loppukierroksen takaisin pohjoisportille, vähän saippuakuplia takapenkiltä puhallellen. Juuri sopivaa turismia lasten kanssa. Otin oikein videon.

Olemme oppineet* varsin kunnianhimottomiksi turisteiksi, mutta kerta toisensa jälkeen yllätymme ajankulusta, ja löydämme itsemme umpiväsyneiden ja umpinälkäisten lasten keskeltä: tällä kertaa Harbi vaunuissa nukkuen, nelivuotias Barbi selkärepussa nukkuen ja kuusivuotias Barbi minun reppuselässäni likimain nukkuen, epätoivoisesti etsien ruokapaikkaa, jossa voisimme kuvitella lasten syövän ja joka ei olisi amerikkalainen ketjuravintola. Tällä kertaa annoimme periksi jälkimmäisen osalta. (Kiinassa on siltä osin helpompaa, että ravintolaan voi aina ottaa omat eväät, joten hain itselleni naapurista tuliset nuudelit ja arvostin lämpimästi Pizza Hutin kylmää Coronaa.) Vähän paremmalla suunnittelulla tästäkin ehkä pääsisi, mutta parempi suunnittelu ei kuulu meidän tapaamme matkustaa.

Sen sijaan Xianiimme kuului pagodaa ja puistoa ja tunnelmaa kuhisevaa muslimikorttelia lampaangrillaajineen ja dumplinginkeittäjineen. Niin ja vähän lisää ruoanmetsästystä. Eli että jos nyt Kiinaan aikoisi turistiksi, Xian olisi aika korkealla listalla. Ehkä jopa ennen Wuhania.

* Minä olen. Suurmetsuri on sitä minulle opettanut, joskin lapset ovat tuoneet omanlaistaan pakkoa kuvioon.